Miksi kyyneleet?
 Kirjoittaja on Jyväskylän Ylioppilaslehden päätoimittaja. |
Ajattelin pitkään, että minusta tulisi huono toimittaja, koska itken helposti. Alan kirjoittamattomien sääntöjen mukaan vain toimituksen vessassa saa itkeä ja silloinkin juuri ennen burnoutin alkua.
Usein kuitenkin joudun pidättelemään joko liikutuksen tai suuttumuksen kyyneleitä kesken haastattelun.
Kun eräs haastateltava taannoin haukkui journalistiset kykyni maanrakoon kesken juttutuokion, kiitin onneani nauhurista; keskittyminen meni itkun – ja ärsyynnyksen – pidättelemiseen. Kuolleen rauhanturvaajan hautajaiskuvien taittaminen muutama vuosi sitten oli jo liikaa. Itkin töissä, vaikka tokikin siellä toimituksen vessassa.
En halua puolustaa vetistelyäni. Pikemminkin nyky-yhteiskunnasta puuttuu tiettyä kovuutta. Aivan liian usein aivan tavalliset surut, ahdistukset ja pelot lääkitään pois sen sijaan, että niiden odotettaisiin menevän ohi huulta purren. Joskus parempia juttuja kuitenkin syntyisi, jos niin haastateltava kuin toimittaja olisivat kohtaamisessaan aidosti läsnä.
Pulitzer-palkitun toimittajan Isabel Wilkersonin mukaan journalistiopiskelijoille jää usein tähdentämättä, että myös haastattelussa on kyse ”ihmissuhteesta”. Mainion Telling True Stories -journalismioppaan osuudessaan Wilkerson muistuttaa, että haastattelutilanteesta on pyrittävä luomaan mahdollisimman luonnollinen, miltei huolettoman jutusteleva.
Parhaat haastattelut syntyvät eräänlaisen ”nopeutetun läheisyyden” myötä: kun haastateltava huomaa kertovansa toimittajalle jotain, mitä ei uskonut kertovansa, ollaan vasta saavuttamassa herkullisten paljastusten alue. Tilanne on hauras. Se vaatii herkkyyttä, nöyryyttä ja myös aitoutta.
Itkuun purskahtelevasta toimittajasta on tuskin journalismin tulevaisuuden pelastajaksi, mutta haastateltavia kohdatessaan rehellisyys niin motiviien kuin omien tunteiden suhteen voi parhaimmillaan parantaa juttua. Eikä myötäelämisen kyvyn tarvitse tarkoittaa kriittisyyden puutetta.
Toimittajan etuoikeus on, että hän pääsee päivästä toiseen juttusille mielenkiintoisten ihmisten kanssa, saa kysyä hankaliakin asioita ja lopulta voi kertoa kuulemansa kaikille. Ei hullumpi diili.
