Nimityksiä
Aamulehden toimituspäälliköksi on nimitetty Kari Ikonen. Lehden suunnittelevaksi uutispäälliköksi on nimitetty Sari Torvinen ja deskin uutispäälliköiksi Timo Ylihärsilä, Vesa Laitinen ja Lauri Kaisanlahti. Lisäksi uutispäälliköiksi on nimitetty Minna Honkala ja Matti Posio. Ulkoasupäälliköksi on nimitetty Jari Toivonen ja liitteiden (Sunnuntai, Asiat ja Ihmiset) tuottajaksi Edith Ahola.
Pia Sievinen on nimitetty Dialogin toimituspäälliköksi.
Fennopressissä Milja Lampinen on nimitetty kuvapäälliköksi ja Tiina Kananen kuvatoimittajaksi.
Metroradio Finlandin Oy:ssä Nanna Ripattila-Tulikoura on nimitetty Radio Suomi Popin juontajaksi ja toimittajaksi. Hän on aiemmin työskennellyt SBC Radion ja Radio Novan juontajana sekä yksittäisten ohjelmien juontajana MTV3:lla, Yle TV2:ssa ja Nelosella.
Turun ylioppilaslehden (TYL) päätoimittajaksi on valittu filosofian maisteri Anna-Elina Matilainen, 27. Hän on viimeksi työskennellyt Turun Sanomissa. Keväällä hän toimi TYL:n päätoimittajan sijaisena.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Anne Kaikkonen, 46, on nimitetty YLE Uutisten taloustoimituksen päälliköksi. Hän on hoitanut tehtävää väliaikaisena päällikkönä kesän ajan. Aiemmin hän on toiminut YLE Uutisissa aiemmin taloustoimittajana.
Yhteiskuntatieteiden maisteri Jani Timonen, 32, on aloittanut Finpron hallinnoiman Cleantech Finlandin viestintäasiantuntijana. Timonen työskenteli aiemmin Aamulehdessä.
Petteri Väänänen, 56, siirtyi Ylen Pohjoismaiden-kirjeenvaihtajan paikalta viestintätoimisto AC-Sanaforiin vanhemmaksi asiantuntijaksi.
Lähes kolme vuosikymmentä kestäneen journalistisen uransa aikana hän on toiminut politiikan toimittajana, ruotsinkielisten tv-uutisten päällikkönä ja itsenäisenä mediayrittäjänä. Palkittu Venla-patsaalla ja usealla Telvis-kunniakirjalla.
Miksi vaihdoit työpaikkaa?
”Olen sählännyt lähes kaikkea mitä sähköisellä puolella voi journalistina tehdä. Ikää on jo sen verran, että jos vielä haluaa tehdä jotain uutta, niin nyt.”
Milloin päätit lähdöstäsi?
”Pestini Ylen Pohjoismaiden-kirjeenvaihtajana oli määräaikainen, ja jo Tukholmaan mennessäni mietin, mitä isona vielä keksisi. Palaset loksahtivat paikoilleen alkukeväästä, kun eteen tuli mielenkiintoinen ja haastava työ.”
Olit toimittajana yli kolmekymmentä vuotta. Mikä sai sinut vaihtamaan alaa?
”Olin ennen viimeistä Yle-keikkaa monta vuotta mediayrittäjänä. Tein dokumentteja ja puheohjelmia, mutta toimin myös viestintäkonsulttina ja -kouluttajana. Varsinkin kokemukset kriisiviestinnän parissa koukuttivat. Opin, ettei varsinkaan kriisiviestintä ole yksinäisen suden hommaa. Nyt löytyi hyvä, nuori, mutta kokenut porukka.”
Mitä pidät toimittajaurasi tärkeimpinä saavutuksina?
”Saavutuksia ei voi palkinnoilla mitata eikä pelkällä hyvällä mielelläkään. Journalismissa hienointa on yhteisöllisyys, joka mahdollistaa tiettyyn rajaan saakka omien teiden kulkemisen. Töistä viimeisin on kai usein myös läheisin. Ex-kollega Timo Seppästä siteeraten: vaikka kirjeenvaihtajana oleminen olisi koiranvirka, on se rotukoiran homma.”
Miten journalismin teko on muuttunut urasi aikana?
”Muutos on ollut raju, kuten muuallakin yhteiskunnassa. Hyvä puoli on journalistisen ammattiylpeyden koheneminen. Se johtuu paremmasta ammattitaidosta, toimittajuuden muuttumisesta kutsumusammatista oikeaksi työksi. Lisäksi etupiirien pokkailu on vähentynyt. Huonoa on taas koheltaminen ja pakkotahtinen liukuhihnatyö kaikille mahdollisille jakelualustoille. Monitahoisetkin ilmiöt ja asiat on väännettävä sen kummemmin miettimättä samaan ahtaaseen muottiin.”
Nimitysuutiset Journalistiin
Vaihdatko työpaikkaa, siirrytkö toisiin tehtäviin?
Lähetä nimitysuutinen meille osoitteella: journalisti@journalistiliitto.fi

