Yle leikkauspöydällä
![]() |
Yleisradion hallituksen puheenjohtajan Kari Neilimon mukaan Ylellä on edessä merkittäviä rakenteellisia uudistuksia. Nykypäivän ja Verkkouutisten haastattelussa hän toteaa, että Ylen toimintaa on tehostettava.
Tähän mennessä tehdyt ja sovitut leikkaukset eivät Neilimon mukaan riitä. Hän mainitsee säästötarpeeksi 25 miljoonaa euroa vuodessa.
Eräänä vaihtoehtona Neilimo esittää Ylen pilkkomista erillisiksi yhtiöiksi. Hänen mielestään myös entistä suurempi osa ohjelmista voitaisiin tulevaisuudessa ostaa alihankintana.
Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen totesi Helsingin Sanomille, että yhtiön pilkkominen ei ole ensisijainen lähtökohta, kun Ylessä keskustellaan toiminnan tehostamisesta.
Yhtä kaikki, Yle on nostettu jälleen julkiselle leikkauspöydälle. Rakenteiden uudistaminen ja kulujen säästäminen merkitsee väen vähentämistä. Kuuri ulottuu myös ohjelmatuotannon yhteistyökumppaneihin, Ylelle ohjelmia tekeviin tuotantoyhtiöihin.
Keskustelu säästöistä ja leikkauksista nousee säännöllisin väliajoin esille niin kauan kuin Ylen rahoitusta ei ole ratkaistu pysyvästi. Nykyinen televisiomaksuun perustuva malli on aikansa elänyt, eikä uutta mallia ole saatu päätetyksi.
Ylen hallintoa ja rahoitusta pohtineen, kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) johdolla toimineen parlamentaarisen työryhmän yksimielinen mietintö antoi hyvät eväät Yleä nyt riepottelevan rahoituskeskustelun ratkaisemiseksi.
Viestintäministeri Suvi Lindén (kok) ryhtyi kuitenkin epäröimään ja pani rahoitusratkaisun jäihin viime talvena. Näin poliitikot päättämättömyydellään pelasivat aiheesta kiihkeän vaaliteeman, sillä uusi rahoitusmalli voidaan ottaa käyttöön aikaisintaan vuonna 2013.
Yle on kiitollinen kohde rämäpäiselle spekuloinnille. Yleä on helppo riepotella, varsinkin vanhoilla tiedoilla ja vahvoilla asenteilla. Parlamenttiin pyrkivät poliitikot ovat kovilla yrittäessään kumartaa joka suuntaan ja muodostaa kansan etua palvelevan kannan julkisen palvelun yleisradiotoiminnasta.
Yleisölle ja ohjelmantekijöille on olennaista, millaista palvelua Yle tarjoaa – ovat yhtiön rakenne ja rahoitusmalli millaisia tahansa.


