Työt jatkuvat

Antero Eerola ei usko Ylen virallista versiota potkujensa syystä. Hän pysyy näkemyksessään, että todellinen syy kokoomuksen painostus.

Manu Marttinen, teksti
Laura Oja, kuva

Miksi avustajasuhdettasi ei jatkettu?

Syy on kokoomuksen painostus. Käsitykseni tästä vahvistui entisestään, kun Nelosen Uutiset kertoi, että puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen on painostanut suojelupoliisia. Mihinkään muuhun johtopäätökseen ei voi tulla.

Sinun ja Konstantin Kosatshevin välisen keskustelun litteroinnista selviää, että et vääristellyt kokoomusjohdon puheita. Miksei Ylen johto ei puolustanut sinua vaan hyökkäsi julkisesti sinua vastaan?

En osaa sanoa, mutta on tietysti selvää ettei Ylen johto voi myöntää työsuhteen päättymisen johtuneen kokoomuksen painostuksesta. Eikä kokoomuskaan voi myöntää, että se olisi painostanut Yleä irtisanomaan minut. Kaiken kaikkiaan tässä on pelattu hyvin likaista peliä.

Milloin sinulle kerrottiin, että varastettu tietokone on avustajasuhteen purkamisperuste?

Vasta silloin kun menin allekirjoittamaan jatkosopimusta. Varkaus tapahtui heinäkuussa, ja kerroin asiasta heti Ylelle. Silloin he pyysivät minua tulemaan Helsinkiin hakemaan uutta konetta. Siksi todella ihmettelen, miksi asiaan reagoitiin vasta kahden kuukauden kuluttua. Tietokonevarkaus ei siis todellakaan voi olla potkujen todellinen syy.

Yleltä kerrottiin Journalistille, että potkujen todellinen syy käy helposti ilmi tekemäsi rikosilmoituksen yhteenvetoraportista. Mitä raportissa sanotaan?

En ymmärrä tätä väitettä. Ei siinä mitään raskauttavaa ole. Molemmissa varkaustapauksissa olin kutsunut ihmisiä kotiini, ja molemmilla kerroilla seurueessa on ollut tuntematon henkilö, joka on koneet varastanut. Ei ole Venäjälläkään rikos kutsua ihmisiä kotiinsa. Ei tässä ole mitään mystistä tai salattavaa. Ja jos se syy sieltä oikeasti ilmenisi, miksi he eivät kertoneet sitä minulle heti heinäkuussa.

Milloin toimitit poliisiraportit Ylelle?

Ensimmäisen varkauden jälkeen viime syyskuussa ja jälkimmäisen toin mukanani elokuun lopun keskustelutilaisuuteen. Mutta raportin sisältö ei voinut vaikuttaa päätökseen, koska he lukivat sen vasta tilaisuuden jälkeen kun avustajasuhteeni lopettamisesta oli jo päätetty.

Mitä ajattelet Ylestä nyt?

Ylen Uutisista ja journalistisesta tasosta minulla on vain myönteistä sanottavaa. Olen saanut aina vaikeissa työolosuhteissa tukea kollegoilta ja koko koneistolta. Mutta mitä elokuun lopun jälkeen on tapahtunut, heittää Ylen johdon päälle todella ikävän varjon. Tapaus vahvistaa sen, että Yle on edelleen poliittinen laitos.

Miten muut toimeksiantajasi Aamulehti, Kauppalehti ja Iltalehti ovat reagoineet kohuun?

Viesti on ollut selvä: yhteistyötä jatketaan eikä tapaus vaikuta heihin.

Ehdit saada Yleltä viestin, että sopimusta halutaan jatkaa. Aiotko riitauttaa potkusi sopimusrikkomuksena?

Minun täytyy vielä miettiä tätä. En osaa nyt sanoa.

Antero Eerola

Kuka: Helsingissä 1974 syntynyt toimittaja. Ennen Yleä Kansan Uutisten politiikan toimittaja 2001-2008. Hymyn toimitussihteeri 1998-2001.

Mitä: Toimi Ylen avustajana Moskovassa 2008-2010. Yle purki avustajasopimuksen elokuun lopussa 2010. Uutispäätoimittaja Jouni Kemppaisen mukaan syy liittyy tietoturvaan. Eerola sanoo, että kokoomuksen painostus on todellisen syy. Kokoomuksen puheenjohtaja syytti Savon Sanomissa Eerolaa valehtelusta venäläispoliitikon haastattelun pohjustamisessa.