A-lehdet vaatii freet salaamaan palkkionsa

Pekka Vehviläinen

A-lehdet vaatii, ettei yritykselle työskentelevä freelancer saa kertoa omasta työstään saamista palkkioista kenellekään muille kuin pakottavissa tilanteissa viranomaisille. Talon uuteen avustajasopimukseen sisältyy myös vaatimus, ettei avustaja saa tehdä toimeksiantoja A-lehtien kilpailijoille ilman yhtiön erikseen antamaa suostumusta.

Journalistiliitto kehottaa välttämään A-lehtien uuden ja vanhan sopimuksen allekirjoittamista.

Aiemman sopimuksen tapaan freelanceria vaaditaan luovuttamaan A-lehdille kaikki työnsä tekijänoikeudet ilman eri korvausta. Nyt joitakin freelancereita on kehotettu lisäämään itse sopimukseen maininta, että luovutus koskee takautuvasti myös aikaisempia toimeksiantoja.

Uudessakin sopimuksessa freelancer vastaisi kaikista luovuttamansa materiaalin käytöstä johtuvista A-lehtiin kohdistuvista korvausvaatimuksista, elleivät ne johdu A-lehtien itsenäisesti tekemistä muutoksista.