Barentsin mediaa

Kirjoittaja on Lapin yliopiston arktisen keskuksen tiedeviestintäpäällikkö.

Lokakuinen tiistai-ilta kaukasialaisravintolassa Murmanskissa. Joku viettää synttäreitään: keski-ikäinen seurue tanssii ja nauraa eteisaulassa, päivänsankarilla roikkuu iso mitali kaulassa, joukon keskellä langattomaan mikkiin laulaa nuori kaunis nainen ihoa myötäilevässä asussa. Venäjää parhaimmillaan.

Näkyä katselee ravintolan hiljaisemmasta osasta puolen tusinan hengen pöytäseurue, joka puhuu suomea, ruotsia, venäjää, englantia (nyt ei norjaa, sillä norjalaisen piti jo lähteä). Kukaan ei osaa kaikkia toistensa kieliä, niitä puhutaan ristiin, ja kaikki tulevat ymmärretyiksi.

Tämä on Barentsin alueen mediayhteistyötä parhaimmillaan.

Päivä on pidetty palaveria ja mietitty, kuinka EU-naapuruusohjelman avulla voisi auttaa tiedon ja toimittajien kulkemista rajojen yli. Sillä asioita sattuu ja tapahtuu, tiedolle ja kanssakäymiselle on tarvetta, eivätkä rajat ole enää mikään oikea este millekään. Mutta todellinen este on, että mediataloilta ja journalisteilta näyttävät loppuvan resurssit alueen kaikissa maissa. Rahasta ja ajasta on pula, ja mielenkiinnonkin kanssa voi olla tekemistä.

Barents Mediaspheren suunnitelmat saatiin päivän mittaan hyvälle mallille. Kahden päivän kuluttua yksi venäläiskollegoista lähtee ajamaan 12 tunnin matkaa Apatiitin ja Sallan kautta Leville, jossa Barents Press Internationalin hallitus valmistelee toukokuista sadan hengen kansainvälistä toimittajakonferenssia – vapaaehtoisesti, kuten joka vuosi sitten 1990-luvun puolivälin.

Illalla pöydässä ei näistä silti enää puhuta. Koolla on vanhaa vankkaa ystävyyttä, nuorempaa kumppanuutta ja uusia tuttavuuksia. Taustalla erilaisia muistoja ja verkostoja. Seurueen tarinoissa ja tilanteissa on mukana elämisen koko kirjo, draamaa ja onnea.

Yhteydenpito on alkanut mediayhteistyönä ja sellaisena se myös jatkuu. Väkeä tulee ja menee, on tapahtumia ja tavoitteita. Mutta mikään siitä ei toimisi, ellei taustalta löytyisi ihmisiä, jotka ovat oppineet tuntemaan toisensa ja luottamaan toisiinsa. Murmanskin alueella tämän kaiken voi kiteyttää nimeen Jelena Larionova. Hän on Barents Pressin paikallinen luottohenkilö, jonka nimi kannattaa nostaa korkealle venäläisen journalismin ja sananvapauden sankarien listalla.