Ääni Intian maaseudulta

”Lännen uutistoimistot syntyivät kaupallisen tiedon välittäjiksi, kun kauppa kansainvälistyi. Niiden juuret eivät ole ihanteissa. Kolmannessa maailmassa journalismi syntyi vapaustaistelusta”, sanoo Intian maaseudun ongelmiin pureutunut toimittaja Palagummi Sainath, 53.

Sainath vieraili marraskuussa Helsingissä Lens Politica -festivaalin, Ylen ja Journalistiliiton kutsumana. Hän ilmaisee itseään selkeästi ja jäsentää asiat keskustelussakin kuin valmiissa lehtijutussa.

”Intian lehdistö syntyi yhteisön ääneksi ja sen kanssa minä kasvoin. Meillä on yli satavuotiaita lehtiä enemmän kuin missään muualla maailmassa”, hän sanoo.

”Mahatma Gandhi oli yksi historian vaikuttavimmista journalisteista.”

Kaikille Intian toimittajille perinteiset arvot eivät ole enää yhtä selvät kuin Sainathille. Muotiin on erikoistunut paljon enemmän toimittajia kuin köyhyyteen.

”Intia astui uusliberalismin aikaan vuonna 1991. Sen seuraukset ovat kehitysmaissa paljon rumemmat kuin länsimaissa. Siitä juontuu maanviljelyksen rakennemuutos ja sen myötä media on keskittynyt suuryrityksiksi. Suuryritykset ovat hylänneet perinteiset arvot.”

Median arvojen luhistumiseen liittyy yksi Sainathin uran merkittävistä paljastuksista. Hän oli keskeinen toimija, kun Intiassa setvittiin laajaa maksettujen uutisten vyyhteä.

”Minullekin on tarjottu usein rahaa, mutta siitä ei ole kyse. Niin kauan, kun lahjotaan yksittäisiä toimittajia, meillä on vapaus valita. Mutta tässä ilmiössä on kyse yhtiötason korruptiosta. Se on johdonmukaista uusliberalismia. Mitä teet, kun pomosi ilmoittaa, että maksettu juttu ilmestyy nimissäsi?”

Eräissä vaaleissa pelkästään yhdessä osavaltiossa maksettujen uutisten arvioitiin olleen jopa 10 miljardin rupian eli 160 miljoonan euron bisnes. Samaan aikaan lailliseen vaalimainontaan käytetty rahamäärä väheni.

Sainath työskentelee The Hindu -sanomalehdelle, joka rohkaisi häntä tutkimaan maksettuja uutisia. The Hindu on edelleen perheyritys, joka tarjoaa toimittajilleen myös perinteiset työsopimukset. Intian suuret mediayritykset eivät tee enää vuotta pitempiä sopimuksia.

Sainathin varsinainen erikoisala on maaseudun asiat. Hän viettää Intian kylissä ainakin 270 päivää vuodessa. Lisäksi hän matkustaa kiertotyöläisten seurassa 40-50 päivää vuodessa. Kodille ja perhe-elämälle jää aikaa kaksi kuukautta vuodessa.

Matkoillaan hän törmäsi tarinaan, joka on kuin jännityselokuvan aihe: tehomaatalouden takia yli 200 000 intialaista maanviljelijää on tehnyt itsemurhan.

”Luku on hallituksen tilastoista. Siitä puuttuu paljon. Kuolleita on ainakin 250 000.”

Intialaisista 60 prosenttia on yhä riippuvaisia maataloudesta, mutta tehomaatalous ajaa pienviljelijät ahtaalle, länsimaiden tukiaiset heikentävät Intian maatalouden kilpailukykyä ja eriarvoisuus kasvaa hurjaa vauhtia.

Vuonna 1998 yhden viljelijän arvioidaan riistäneen henkensä joka viikko. Vuonna 2002 itsemurhia sattui jo joka päivä ja nykyään pari kolme päivässä.

”Viljelysmaat voivat olla vaikka 70-vuotiaan patriarkan nimissä. Käytännössä vanhin poika viljelee niitä, mutta jos hän tekee itsemurhan, sitä ei tilastoida viljelijän kuolemaksi, koska hän ei omista maata”, Sainath selittää.

Joissakin perheissä jo kaksi tai kolme jäsentä on voinut riistää henkensä. Työpaikkoja syntyy vähemmän kuin ihmisiä.

”Naisten ja kastittomien itsemurhat jäävät tilastoista. Ja jos on luopunut kannattamattomasta viljelystä ja tappaa itsensä kaupungissa, kuolemaa ei kirjata maatalousongelmien aiheuttamaksi”, Sainath listaa.

Sainath on tuonut päivänvaloon maanviljelijöiden epätoivoisen tilanteen ja saanut työstään muun muassa Aasian Nobeliksi sanotun Ramon Magsaysay -palkinnon (2007). Sainath muistuttaa, että puolet kunniasta kuuluu hänen kollegalleen Narasimha Reddylle, joka työskentelee suurimmalle telugunkieliselle sanomalehdelle Eenadulle.

Sainath ja Reddy alkoivat kummastella maanviljelijöiden itsemurha-aaltoa kymmenisen vuotta sitten. He olettivat, että se johtui kuivuudesta. Mutta kuivuuden mentyä tilanne vain paheni.

Kaksi kolmasosaa itsemurhista osuu viiteen osavaltioon, joissa on sama globalisoitu maanviljelysmalli. Niissä viljellään ruokakasvien sijasta paljon puuvillaa.

”Jos markkinatilanne huononee, viljelijä voi syödä ruokasatonsa. Mutta puuvillaa ei voi syödä. Puuvillan maailmanmarkkinoita hallitsee puoli tusinaa suuryritystä. Kuvio on sama kuin öljymarkkinoilla.”

”Yhdysvallat jakaa omalle puuvillalleen avokätisiä tukiaisia, mutta kehitysmaat pakotetaan toimimaan markkinoiden ehdoilla. Taloustieteen professori Utsa Patnaik ennusti kaiken. Hän sanoi, että vapaakauppa tappaisi Intian maanviljelijät. Ennuste sopii täydellisesti havaintoihimme.”