Paskaa niskaan
Mielisairas, sivarihomo, ruma, katkera ämmä, vitun idiootti. Toimittaja saa netistä suoraa lukijapalautetta lähes päivittäin.
Lehtien verkkosivujen kautta tuleva palaute on nykyään runsasta, kiivasta – ja idioottimaista.
”Useiden juttujeni perässä minut leimataan ’hippikommunistisivarihomoksi’”, sanoo Taloussanomien toimittaja Petri Korhonen, 45.
Miten henkilökohtaisuuksiin menevään palautteeseen pitäisi suhtautua?
Korhonen on pääluottamusmiehenä ehdottanut toimitusten johdolle, että toimituksissa kannattaisi pikkuhiljaa keskustella siitä, mitä tapahtuu, kun jokainen toimittaja alkaa saada juttujensa perään lukijoiden kommentteja.
”Eihän se voi olla vaikuttamatta, jos saa kuukauden putkeen pelkästään negatiivista palautetta. Varsinkin, jos sellaiseen ei ole tottunut. Uskon, että moni niin sanottu tähtitoimittaja ei halua lukea tällaisia palautteita”, Korhonen sanoo.
Mutta samasta syystä nettipalaute voi Korhosen mielestä olla toimittajalle myös loistava tapa kehittyä.
”Kukaan ei välttämättä ole koskaan sanonut toimittajalle, että kirjoitat epäselvästi. Ei se mukavaa ole, että joku kommentoi juttujasi suunnilleen reaaliajassa ja huomauttaa jokaikisestä virheestä. Jos sen kestää, siitä voi myös oppia paljon. Ainakin nöyryyttä.”
Verkossa ilmestyvällä Taloussanomilla on parhaimmillaan 800 000 lukijaa viikossa. Korhosen omat jutut keräävät yleensä yli 200 kommenttia. Provosoivimmat jutut ylittävät 400 kommentin rajan.
Korhonen luettelee aiheita, joista lukijat riehaantuvat: asuinpaikan arvostelu, työelämä, työllisyys ja työelämän tositarinat.
”Ei tarvitse paljon provosoida.”
Millainenkohan palaute mahtaa seurata nettikolumneja, jotka ovat otsikoitu ”Murteet ovat teennäisiä ja tyhmiä”, ”Työläinen, pois muodista”, ja ”Tulevat eläkeläiset, hieman itsekunnioitusta, pyydän”?
Freelancetoimittaja Virpi Salmi, 37, on kirjoittanut puolitoista vuotta kolumnia HS.fi-nettisivustolle. Palaute on ollut alusta asti runsasta ja raivokasta. Parhaimmillaan Salmen nettikolumnin perässä on yli 400 kommenttia.
”Koetan aina käydä keskustelut ainakin päällisin puolin läpi. Tuntumani on, että kaksi kolmasosaa yrittää sanoa, että olen vitun idiootti ja kolmasosa keskustelijoista tykkää tyylistäni”, Salmi sanoo.
Salmi on tutustunut myös muiden Helsingin Sanomien kolumnistien saamaan palautteeseen ja kiinnittänyt huomiota siihen, että haukuttaessa etenkin naiskolumnistien ulkonäköön puututaan herkästi.
”Yhden ainoan kerran olen lukenut jonkun miestoimittajan jutun perästä kommentin, jossa toimittajaa haukuttiin kaljuksi. Sen sijaan naiset saavat paljon sellaista palautetta, että ’olet vain ruma ja sen takia katkera’.”
Joskus Salmi saattaa löytää nettikeskustelusta myös järkevän palautteen.
”Usein törmään kommenttiin, että ’en taaskaan ymmärtänyt kirjoittajan pointtia’. Sitähän voi jo pitää rakentavana palautteena. Siinä mielessä palaute on merkityksetöntä, että en mieti, miten ja mistä seuraavalla kerralla kirjoitan. Yritän ainoastaan kirjoittaa selkeämmin.”
Aina sekään ei riitä. Etenkin, jos lukijalla on olevinaan selkeä kuva kirjoittajasta ja tämän motiiveista.
Sunnuntaisuomalaisen toimittaja Paula Sallinen, 32, kirjoittaa usein aiheista, jotka nousevat puheenaiheiksi. Esimerkiksi Sallisen viime heinäkuussa kirjoittama juttu alaikäisille seksiä ehdottelevista täysi-ikäisistä miehistä nostettiin laajasti esille muissakin viestimissä.
Jutuntekoprosessin aikana Sallinen esiintyi verkossa teinityttönä ja sopi miesten kanssa tapaamisia.
Neidonmetsästäjät-jutusta virisi useita nettikeskusteluja sekä muiden lehtien keskustelupalstoilla että Sunnuntaisuomalaisen emolehtien nettisivuilla.
”Seurasin keskustelua jonkin aikaa. Jutusta tuli muutenkin paljon henkilökohtaista palautetta, joka oli kyllä positiivista”, Sallinen sanoo.
Netin keskustelupalstoilla sen sijaan kyseenalaistettiin Sallisen motiiveja.
”Joku epäili minun olevan mielisairas, kun tein sellaisen jutun. Osa taas oli tietävinään, että olen kesätoimittaja tai tätitoimittaja.”
Sallinen sanoo, että häntä ärsytti keskusteluissa lähinnä se, että juttua haukuttiin lukematta sitä.
”Yleensä en seuraa keskustelupalstoja. Ehkä haluan suojella itseäni. En myöskään halua, että kommentit vaikuttavat seuraaviin juttuihini millään tavalla.”
Nettikeskustelu on siis periaatteessa hyvä juttu, mutta käytännössä se taannuttaa useimmat keskustelijat teineiksi. Keskustelua on mahdoton enää kieltää.
Petri Korhosta ärsyttää nettikeskusteluissa eniten juuri niiden älyvapaa taso, jolla ei ole mitään tekemistä kirjoitetun jutun kanssa.
”Eihän kukaan sano kenellekään päin naamaa niin kuin netissä sanotaan. Ei kukaan.”
Korhonen kertoo kuulleensa kollegaltaan hyvän nettikeskusteluvertauksen.
”Sama asia kuin se, että ihmiset syövät pikaruokapaikoissa hattu päässä, vaikka tietävät sen olevan moukkamaista. Ajatellaan, että mitä väliä. Hienommissa paikoissa osataan käyttäytyä, mutta arjessa esiintyvästä moukkamaisuudesta ei jakseta välittää.”
Kuka siis ryhtyisi mummoksi, joka rähähtää, että ”poika, nyt se hattu pois päästä”?
