Kaikkea kivaa avokaupalla, kiitos!

”Jos voisit kirjoittaa meille yhden esimerkkitarinan sekä johdannon juttuun, niin näkisimme siitä tyylisi ja tapasi kirjoittaa.”

Näin minulle vastataan Sanoma Magazinesin Meidän Perhe -lehdestä, jossa kiinnostutaan ideoimastani juttusarjasta. Suostun avokauppaan pitkin hampain, koska olen samaa mieltä Suomen freelancejournalistit ry:n asiamiehen Anna Kähkösen kanssa siitä, että avokauppa toimii ensimmäisen jutun yhteydessä, jos juttua tarjoaa alalla uusi ja kokematon tekijä. Minun kymmenen vuoden kokemukseni sen sijaan pitäisi riittää referenssiksi.

Tiedän, että vastuu huonosta ohjeistuksesta on kohtuuton työn tekijälle, kun tehdään avokauppaa. Siksi pyydän sähköpostitse lehden toiveita jutun tyylistä. Vastauksessa esitetään vain toiveet jutun pituudesta.

Haastattelun jälkeen ammattilainen valokuvaa haastateltavan omalla riskillään, koska en ole saanut ohjeistusta kuvaamiseen. Haluan kuitenkin tarjota lehdelle mahdollisimman valmista juttupakettia.

Jutusta tulee niin hyvä, että olen ylpeä itsestäni! Kolmen viikon päästä toimitus vastaa, että juttu on kiva, mutta kuvat eivät yllä lehden tasolle.

”Emme osta sarjaasi, kiitos kuitenkin tarjoamisesta!”

Minua ohjataan ystävällisesti tarjoamaan kivaa ideaani toiseen julkaisuun sen sijaan, että minulle tarjottaisiin mahdollisuutta uusia kuvauskeikka selkein kuvausohjein.

Soitan toimitukseen. Vihjaan, että jutun voisi kuvata myös sellainen freekuvaaja, joka tuntee entuudestaan julkaisun kuvallisen linjan. Idealleni ei lämmetä. Päivän työ on mennyt hukkaan.

Mietin koko illan alaamme, jonne kartanonherrat ovat tehneet paluun. Liittojen freesopimuksen pykälä puutteellisesta tai virheellisestä suorituksesta riittäisi hyvin suojaamaan sekä tekijää että ostajaa.

Nykyinen avokauppa mahdollistaa kuitenkin sen, ettei toimitusten tarvitse sitoutua mihinkään tai nähdä vaivaa kokonaisuuden työstämiseen. Juttuja tilataan epämääräisin perustein, jotta ne voidaan tarvittaessa hylätä yhtä epämääräisin perustein.

Vaikka avokauppa onkin vähentynyt muutaman vuoden takaisesta, esimerkiksi Suomen Kuvalehti nöyryyttää yhä toimittajiaan avokauppaostoilla. Tavasta on tullut konseptoiduille lehdille riskitön kärkkyä täkyjä: hyvä juttu päätyy lehteen, jos sopiva kolo löytyy, mutta tilaamatta se jää, jos lehdessä sattuukin olemaan täyttä. Yrittäjäriski jää siis vain alihankkijalle eli toimittajalle, vaikka kyseessä pitäisi olla kahden yrityksen välinen kauppa.

Maria Syvälä
Freetoimittaja ja kirjailija, Siuro