Kestääkö kantti?
![]() Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Yleisradion politiikan toimittaja. |
Lähdin Ylestä eläkkeelle vuoden 2006 presidentinvaalin jälkeen. En ovet paukkuen, vaan sovinnolla ja sopuisasti. Päätin silloin, että en arvostele julkisuudessa talon ohjelmia. Tämän linjan olen onnistunut säilyttämään. Houkutus on ollut ajoittain suuri, mutta olen pystynyt pitämään suuni supussa.
Nyt, viiden vuoden jälkeen rikon päätökseni. Mittari meni punaiselle, kuppi kaatui. Voin ilmoittaa tarkan päivämääränkin. Se tapahtui illalla 13. tammikuuta.
Ylen A-talk käsitteli silloin tämän ja viime talven kestoaihetta, junaliikenteen ongelmia. Joku voisi syystä sanoa VR:n katastrofia. Studiossa olivat liikenneministeri Anu Vehviläinen, VR:n toimitusjohtaja Mikael Aro, kansanedustaja Markus Mustajärvi ja veturinkuljettaja Pentti Kala. Kokoonpano näytti tasapainoiselta.
Kaikki oli hyvin kunnes selvisi, että Aro oli asettanut toimitukselle ehtoja osallistumiselleen. Hän ei hyväksynyt, että aiemmin ohjelmaan kutsuttu veturinkuljettaja, entinen kansanedustaja ja parlamenttiin takaisin pyrkivä Harry Wallin olisi ollut ohjelmassa mukana. Ylen toimitus taipui. VR:n pomo oli studiossa, veturimies vaihdettiin. Ulkopuolinen pääsi ratkaisevasti vaikuttamaan ohjelman sisältöön.
Journalistin ohjeissa korostetaan, että journalistista päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Toistan: ei missään oloissa.
A-talk puolusteli ratkaisuaan sillä, että jouduttiin neuvottelemaan ja tekemään kompromissi, mutta päätösvaltaa ei ulkopuoliselle luovutettu. Aro saneli ohjelmalle ehtonsa. Se on ulkopuoliseen painostukseen suostumista ja journalismin perussäännön rikkomista. Turha sitä on kiistää.
Tämä on paha ennakkotapaus yleensäkin, ja varsinkin nyt eduskuntavaalin alla.
Mitä Ylessä sitten päätettäisiin, jos joku puoluejohtaja kieltäytyisi tulemasta samaan vaalistudioon Timo Soinin kanssa? A-talk avasi vaarallisesti pään. Tästä yksittäistapauksesta ja sen pohjalta laajemminkaan ei ole isommin julkisuudessa puhuttu. Olisi pitänyt ja pitäisi.
Varsinkin näin vaalien kynnyksellä toimittajat ja toimitukset ovat koko mediassa kovilla. Paineita tulee sisältä ja ulkoa. Kysyn näin sivusta: Kestääkö kantti? Pysyvätkö ohjat omissa käsissä?


