Herrasmiestoimittajat

Tyyli pitää. "Tarja Halonen, Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen ovat meidän ikäisiä. Puolueiden puheenjohtajat ovat jo seuraavaa sukupolvea", sanovat Ylen radiouutisten politiikan konkarit Jouni Turunen, Jarkko Juselius ja Kari Klemm.

Sirkka Mertala. Pääministeri Matti Vanhasen uuden naisystävän nimi oli Ylen radiouutisten politiikantoimittajilla Jarkko Juseliuksella, 62, Kari Klemmillä, 60, ja Jouni Turusella, 59, tiedossa lopputalvesta 2008. Käsillä oli skuuppi, mutta kolmikko ei tehnyt Mertalasta juttua.

”Nimen julkaisu ei olisi ollut meidän alaamme”, Juselius sanoo.

Lopulta nimen julkaisivat iltapäivälehdet.

Politiikan herrasmiehet ovat työskennelleet toimittajina yhteensä 103 vuotta. Turunen ja Juselius aloittivat Ylellä jo 1970-luvulla.

Paitsi viestintätekniikka ja koko tiedonvälityksen ala myös politiikan uutisointi on vuosikymmenten varrella muuttunut viihteellisemmäksi. Vaikka muut mediat ovat revitelleet poliittisen eliitin ihmissuhdesotkuilla ja roskisten sisällöllä, Ylen politiikan kolmikko on pitäytynyt asialinjalla.

”Meidän tehtävämme on välittää tietoa”, työmarkkinapolitiikasta raportoiva Klemm sanoo.

”Pääsemme paikkoihin, joihin kuulijat eivät pääse. Olemme kuulijan asialla.”

Toinen keskeinen tehtävä on vallanpitäjien toimien valvominen.

”Tarkkailen hallitusta ja oppositiota, molempia yhtä lailla. Kaikkeen vallankäyttöön muodostuu aina pieni eliitti, tykkään seurata sen toimia”, sanoo hallituksesta ja puolueista uutisoiva Turunen.

”Pyrimme arvioimaan, osaako poliitikko asiansa vai ei.”

Pääministerin seurustelustakin toki uutisoidaan, kunhan sillä on yhteiskunnallista merkitystä. Turunen kertoo tehneensä jutun esimerkiksi Susan Ruusus -oikeudenkäynnistä.

Kun Juselius ja Turunen aloittivat toimittajina 1970-luvulla, radiojutut luettiin studiossa, äänitarkkailija nauhoitti äänen ja leikkasi nauhan. Sen jälkeen he ovat omaksuneet useita uusia työtä helpottaneita teknologioita.

Tietokoneet tulivat 1980-luvulla, 1990-luvulla kännykkä. Tekstiviestit osoittautuivat tiedonhankinnassa varsin käteväksi.

”Niiden avulla pääsee huoneisiin, joihin ei muuten pääse. Soittaminen on häiritsevää, mutta aina voi tekstata. Voi kysyä, ja joku ehkä vastaa. Esimerkiksi tehyläisten kiistan aikana hoidin tiedonhankinnan tekstiviesteillä”, kertoo lukemattomista tupo- ja muista työmarkkinaneuvotteluista raportoinut Klemm.

Toinen suuri mullistus käytännön työssä oli internet.

”1990-luvulla kajahdin internetiin”, nörtiksi tunnustautuva Juselius sanoo ja kertoo seuraavansa tiiviisti kotimaisia ja ulkomaisia lehtiä verkossa.

Juselius on myös perustanut profiilin yhteisöpalvelu Facebookiin, ja siitä on ollut jo työssä iloa.

”Olen saanut yhden hyvän juttuvinkin sieltä”, hän kertoo.

Vuonna 2008 tiedon Vanhasen uudesta naisystävästä sai juuri Juselius. Hän ei paljasta, kuka nimen kertoi.

”Omista lähteistä ei tule huudeltua”, hän sanoo.

”On tavallista, että keskusteluissa lähde saattaa ottaa esiin jonkin mielenkiintoisen asian.”

Hyvä lähdeverkosto on asia, jonka merkitys ei ole vuosikymmenten varrella vähentynyt.

Hyödyllisiä kontakteja voi solmia Juseliuksen mukaan luontevasti esimerkiksi eduskunnassa, puoluetoimistoilla ja kapakoissa. Klemmin lähdeverkosto on rakentunut vuosien varrella työn kautta.

Tiedonvälitys on kolmikolle tärkeämpää kuin suhdetoiminta. Konkareita ei juuri pelota, että lähde laittaisi välit poikki epäedullisen jutun julkaisun vuoksi.

”Sellaisia lähteitä ei ole paljon. Ihmiset ymmärtävät toimittajan työn luonteen”, Turunen kertoo.

”Enkä erityisesti yritä pitää keneenkään hyviä suhteita yllä. Se ei kuulu työnkuvaani.”

Itse asiassa lähteiden tulisikin pitää huolta suhteistaan toimittajiin, eikä toisin päin.

”En tykkää lähteistä, jotka yrittävät sumuttaa. Suhteen pitäisi olla rehellisellä pohjalla”, Turunen lisää.

”Luottamus on tärkeää. Eräs lyhytaikainen naispääministerikin sanoi, että luottamusta on tai ei ole”, Klemm sanoo.

Myös toimittajien työn organisointi on muuttunut. 1970-luvulla Ylen politiikan toimittajat saivat sopia aiheista keskenään, koska toimituksella ei ollut esimiestä. Ideointiin ja aiheista keskusteluun oli enemmän aikaa kuin nykyään.

”Nykyään deadline on monta kertaa päivässä, koska väkeä on vähennetty ja lähetysten määrää on lisätty”, Klemm kertoo.

Esimiehet ovat usein jo valmistelleet päivälistan, kun Turunen, Klemm ja Juselius tulevat aamulla töihin.

”Sitten tehdään siitä, mistä käsketään”, Turunen sanoo.

Vaikka kolmikko on pitänyt periaatteistaan kiinni vuosikymmenten myllerryksissä, yhdessä mielessä työkokemus ja pitkä ikä näkyvät: enää he eivät hötkyile jokaisen uutisen perässä.

Toisin oli nuorempana.

”1990-luvun laman aikana ajelin kaupungilla tutkimassa, palaako Säätytalolla tai Smolnassa valot. Yritin päätellä siitä, pitääkö hallitus kriisikokouksia. Se oli yhtä paniikkia silloin”, Turunen muistelee.

”Nuorena olin ehkä turhankin innostunut uutisista.”

Nykyään hänen ei tarvitse enää seurata ihan jokaista uutislähetystä, vaan voi jo katsoa vähän urheiluakin.

”Ja kalastaa”, Klemm lisää.

Suuren uutisen eteen pitää toki edelleen tehdä kaikkensa.

”Jos työmarkkinoilla tapahtuu jotakin isompaa, esimerkiksi lakonuhkaa, pitää kytätä, koska tietoa tulee. Se on ihmisten palvelua. Joskus kotona ihmetellään, miksi olen jatkuvasti puhelimessa ja kysytään, maksetaanko tästä hyvin. Ei makseta. On ammattiylpeyttä, että pitää itsensä ajan tasalla”, Klemm sanoo.

Uutistappioitakin tulee, mutta se kuuluu asiaan.

”En koskaan ole mennyt paniikkiin, jos jollain muulla medialla on ollut joku iso uutinen. Kaikilla on omat lähteensä ja he saavat eri tietoja”, Turunen sanoo.

Herrasmieskolmikko on lähivuosina siirtymässä pois työelämästä. Juselius jää eläkkeelle syksyllä, Klemm runsaan parin vuoden päästä ja Turunen neljän vuoden kuluttua.

Nuorille – ja kaikille muillekin – toimittajille he antavat yhden tärkeän neuvon.

”Tehkää kotiläksyt. Omat taustatehtävät pitää olla tehtyinä ja aiheeseen on perehdyttävä kunnolla. Pitää tietää, mistä puhuu. Jos kuvittelee, että ilman taustatietoa voi haastatella ministeriä ja saada uutta tietoa, ei tule mitään”, Juselius sanoo.