Kolmen kerroksen väkeä
 |
Toimitusten leikkaukset, freelancerien asema ja työehtosopimusneuvottelut. Lista eurooppalaisten journalistiliittojen huolista näyttää kovin tutulta. Monet journalismin ongelmat yhdistävätkin toimittajia yli rajojen.
”Tärkein ajamamme asia on työehtosopimukset. Muistaakseni italialaiset taistelivat viime kerralla neljä vuotta saadakseen omansa uusittua ja myös Saksalla on ollut sama ongelma”, kertoo puhelimitse
Ruotsista tavoitettu Arne König, Euroopan Journalistiliiton EFJ:n puheenjohtaja.
Toinen haaste on freelancerien vaikea tilanne. Palkkiot ovat liian alhaiset ja monet työnantajat tarjoavat toimittajilleen sopimuksia, joilla heidät käytännössä pakotetaan yrittäjiksi.
”Olemme yrittäneet selvittää voisimmeko neuvotella kollektiivisesti myös freelance-toimittajien puolesta. Yleensä vastaus on ei”, König sanoo.
Hän on huolissaan myös journalismin laadusta, joka on toimitusten leikkausten myötä vaarantunut.
”Ilman laadukasta journalismia emme voi puhua journalismista tärkeänä osana demokratiaa.”
Vaikka yhteisiä tavoitteita löytyy, niiden ajaminen ei ole aina helppoa. EFJ edustaa noin 260 000 toimittajaa, jotka jakaantuvat 34 maahan ja 53 paikalliseen journalistiliittoon.
Suomen Journalistiliiton asiamiehen Juha Rekolan mukaan Euroopan maat voidaan journalistien järjestäytymisasteen perusteella jakaa kolmeen ryhmään.
Ensimmäisessä ovat muun muassa Pohjoismaat, joilla on pitkä ammattiliittotraditio. Liittoja on yleensä yksi alaa kohti ja järjestäytymisaste on korkea.
”Toisessa ääripäässä ovat entisten sosialististen Itä-Euroopan maiden liitot, jotka parikymmentä vuotta sitten olivat enemmänkin työnantajan pr-organisaatioita”, Rekola kertoo.
”Hyvä esimerkki löytyy Virosta, missä on erittäin hankala ja vaikea tilanne. Ammattiliitto on olemassa, mutta sillä ei juurikaan ole työssäkäyviä jäseniä eikä maassa oikeastaan tunneta työehtosopimuksia.”
Suurin osa Euroopan liitoista on jotakin tältä väliltä. Monessa maassa liittoja on poliittisista, alueellisista tai muista syistä kaksi, kolme tai jopa neljä.
”Se totta kai vaikuttaa edunvalvontaan, kussakin maassa on omanlaisensa yhteistyösysteemit ja työehtosopimusmallit ja omat järjestöriitansa”, Rekola kertoo.
Suomen Journalistiliitto on yksi harvoja liittoja, jotka ovat viime vuosien aikana tasaisesti kasvaneet. Koko Euroopan tasolla jäsenmäärät ovat laskussa.
Osittain syy löytyy talouskriisistä, joka on lisännyt journalistien työttömyyttä. König kertoo, että vaikka osassa maita kriisi on ollut aito, ovat monet myös käyttäneet sitä tekosyynä säästöjen läpi ajamiseen.
”Molemmissa ryhmissä ratkaisuna on nähty henkilökunnan vähentäminen. Euroopassa pahiten ovat kärsineet Espanja ja Iso-Britannia, joissa on menetetty tuhansittain työpaikkoja.”
Italiassa ja Saksassa jo suurin osa journalisteista ei ole nykyään työsuhteessa. Monet freelancerit eivät liity liittoon pienten tulojensa takia, minkä lisäksi työpaikkojen ulkopuolella työskenteleviä on hankalampi tavoittaa. Mutta alhainen järjestäytymisaste voi kertoa muustakin.
”Ranskassa vain 6-7 prosenttia journalisteista on järjestäytyneitä. Syynä tähän on se, että Ranskassa säädellään lailla osaa niistä asioista, joita meillä säädellään työehtosopimuksella.
Edunvalvonta vaihtelee maasta toiseen, ja toisessa ääripäässä sitä ei ole. Juha Rekolan mukaan Viron journalistiliitto on enemmänkin keskustelutilaisuuksia järjestävä kerho. Suomessa taas liitto rakentuu melkein kokonaan edunvalvonnan ympärille.
Liitoilla on erilaisia käytäntöjä myös sen suhteen, ketkä ne hyväksyvät jäseniksi. Tanskan Journalistiliitto pyrkii saamaan siipiensä suojiin kaikki media-alalla toimivat aina kuvaajista tiedottajiin asti, toisissa maissa suhtautuminen on tiukempaa.
”Belgiassa eräs free-kuvaaja erotettiin liitosta sen vuoksi, että hän oli antanut kuvansa mainokseen”, Rekola havainnollistaa.
”Yhden pienen mantereen mittakaavassa on niin monta eri todellisuutta. Euroopan liitto yrittää näistä sitten löytää yhteisiä tekijöitä niin että voitaisiin saada yhteistä toimintaa ja yhteistä rintamaa. Siinä on aikamoinen tekeminen.”
EFJ:n seminaari journalismin murroksesta kokoaa 28.-29.4. Helsinkiin 50 journalistia eri puolilta Eurooppaa.
Euroopan Journalistiliitto
Mikä: EFJ, European Federation of Journalists.
Jäseniä: 53 paikallista journalistiliittoa 34 maassa, noin 260 000 toimittajaa.
Toiminta: Koordinoi muun muassa tekijänoikeuksiin, lähdesuojaan ja ay-oikeuksiin liittyvää yhteistyötä.
Espanjan journalisteilla monta kriisiä
Espanjan toimittajien kattojärjestön FAPE:n siipien alla on noin 20 000 jäsentä.
”Ehkä vajaa puolet maan journalisteista”, arvioi järjestön tiedottaja Marta Molina.
FAPE (Federación de Asociaciones de Periodistas de Espana) on alueellisten ammattikuntayhdistysten keskusliitto. Se ottaa kantaa ammatillisiin asioihin, eettisiin kysymyksiin ja tarjoaa juridista apua. Yhdistyksiltä saa myös edullisen yksityisen sairasvakuutuksen.
Kollektiivisista työehdoista sopiminen kuuluu lain mukaan Espanjan ay-keskusjärjestöille. Niiden toimittajaosastoihin liittyvät kuitenkin vain harvat aktiivit.
Hyvin suuri osa espanjalaistoimittajista työskentelee siis ”villinä”.
Villiä on menokin näinä aikoina. Talouskriisi kaatui ansaintalogiikka-kriisin päälle. Lehtiä kuolee, työolot kurjistuvat.
”Ainakin 4 000 työpaikkaa on poistunut parissa vuodessa. Eikä meillä ole likikään kaikesta tietoa”, Molina sanoo.
Myös ison El País -lehden Prisa-kustantamo on juuri vähentämässä 2 000 työpaikkaa eri toiminnoistaan Espanjassa.
Työttömyyden pelko on kasvattanut FAPE:n jäsenmäärää.
Jyrki Palo,
Madrid
Italiassa journalistin ammatti on säädelty
Italian Journalistiliittoon FNSI:in kuuluu noin 23 000 jäsentä. Pääsihteeri Franco Siddin mukaan yli satavuotiaan liiton jäsenmäärä kasvaa joka vuosi 0,5-3 prosenttia, mutta samalla jäsentulot pienenevät. Jäsenmaksun suuruus riippuu tuloista, jotka aloittelevilla toimittajilla ovat pienemmät kuin eläkkeelle siirtyvillä kollegoillaan.
Italiassa journalisti on suojattu ammattinimike, jota saavat käyttää vain l’Ordine Nazionale dei Giornalistiin rekisteröityneet toimittajat. Journalistien lisensioinnin ideoi alunperin Benito Mussolini vuonna 1925, mutta nykyisessä muodossaan l’Ordine perustettiin vuonna 1963 säädetyllä lailla.
”Pohjois-Euroopassa l’Ordinea pidetään usein antiikkisena jäänteenä ja jopa sananvapauden esteenä. Me emme kuitenkaan näe asiaa niin”, Siddi sanoo.
Hänen mukaansa lisensiointi on tapa valvoa journalismin laatua, sillä l’Ordine vaatii jäseniltään joko opinnot alan koulussa tai 18 kuukauden työharjoittelun sekä kirjallisen ja suullisen kokeen suorittamisen.
”Varsinaiset ongelmat ovat muita, esimerkiksi pätkätyösopimukset, valtaapitävien painostusyritykset ja freelancerien oikeudet.”
Jenni Meronen,
Rooma
Britanniassa puolet liitossa
Iso-Britannian journalistiliitossa NUJ:ssa (National Union of Journalists) oli viime syyskuun tilaston mukaan 34 755 jäsentä, joista täysin maksavia 26 619. Edellisestä vuodesta jäsenmäärä laski noin puolitoista tuhatta. Eniten jäsenet vähenivät maakuntalehdistä, joissa on menetetty runsaasti työpaikkoja.
”On vaikeaa arvioida järjestäytymisastetta media-alalla. Luultavasti on turvallista sanoa, että edustamme noin puolta siitä joukosta, joka täyttää jäsenehdot”, arvioi Eddie Barrett NUJ:n tiedotuksesta.
”Painetun ja sähköisen median toimittajien keskuudessa on vahva järjestäytymisen perinne. Sitä vahingoittivat monien sanomalehtien yritykset kieltäytyä tunnustamasta NUJ:n neuvotteluoikeuksia.”
NUJ on kampanjoinut neuvotteluoikeuksien puolesta, ja Britannian edellinen, työväenpuolueen hallitus paransi tilannetta lainsäädännöllä. NUJ:lla on käynnissä jatkuva jäsenhankintakampanja.
”Toimimme journalistiopiskelijoiden parissa sen puolesta, että heille maksettaisiin harjoittelusta mediayhtiöissä. Monet ovat tehneet kuukausia työtä palkatta”, Eddie Barrett kertoo.
Auli Valpola,
Lontoo
