Verkkokisan voittaja

Ruotsalainen Aftonbladet on onnistunut mahdottomassa: sen verkkouutisista maksaa jo satatuhatta lukijaa. Koko sivusto kerää liki kuusi miljoonaa viikkokävijää.

Jens Finnäs, teksti
Johanna Hanno, kuva
Aito nettireportteri. Karin Schmidt tuli Aftonbladetiin reilut kymmenen vuotta sitten verkkotoimittajaksi. Muunlaista journalismia hän ei ole tehnytkään. Kovin usein hän ei astu ulos toimituksesta tekemään haastatteluja

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla Ruotsissa jännitettiin sekä Melo­difestivalen-laulukilpailua et­tä hiihdon MM-kisoja. Kilpailujännitys näkyi myös Aftonbladetin verkkopalvelussa; sen sivuilla kävi viikon aikana ennätykselliset yli kuusi miljoonaa ihmistä.
Se on puoli miljoonaa enemmän kuin tavallisen uutisviikon aikana. Aftonbladetin luvut ovat jo­ka tapauksessa huimia, kun niitä vertaa Suomeen, jossa verkon ykkönen Iltalehti kerää viikossa noin kaksi miljoonaa kävijää.

Aftonbladet.se on Pohjoismaiden suurin uutissivusto. Ja mikä tärkeintä, lehti tekee verkossa myös voittoa: osa artikkeleista on sivuston maksullisella puolella, ja noin 100 000 käyttäjää maksaa artikkeleiden lukemisesta. Sivusto saa rahaa myös toimituksellisilla ilmoituksilla eli tavallisilta artikkeleilta näyttävillä jutuilla, jotka ovat kuitenkin ilmoittajien laatimia. Musta palkki kertoo, että kyse on sponsoroidusta tekstistä. ”Käytäntö herätti aluksi keskustelua, joka on jo laantunut. Myös verkkojournalismi on kuitenkin rahoitettava jollakin tavalla”, verkkotoimituksen uutispäällikkö Karin Schmidt sanoo.

Mutta miten verkkomenestys
syntyy? Nopeudella. Aftonbladet aloitti uutisten julkaisemisen netissä jo vuonna 1994, ja nopeus on siitä lähtien ollut sen kenties tärkein tavaramerkki. Verkon uutisaddiktit oppivat varhain, että tarvittavan annoksen saa nopeasti kääntymällä Aftonbladetin puoleen. Nyt nopeastikaan ei enää riitä, vaan uutisointi on yhä useammin reaaliaikaista.
”Kehitys on tapahtunut huomaamatta. Islannin tulivuorenpurkaus ja tuhkapilvi olivat kuitenkin liveuutisoinnin suuri läpimurto lukijoiden keskuudessa”, Schmidt sanoo.

Ilmaisusta live
tai cover it live, kuten Schmidt asian ilmaisee, on tullut uusi muotikäsite. Aftonbladet.se-sivustoa avatessa ei voi enää olla varma siitä, että uutisvirran kärjessä on perinteinen artikkeli. Yhä useammin paikalla on keskustelua muistuttavaa reaaliaikaista uutisointia esimerkiksi lehdistötilaisuudesta. ”Pyrimme lähettämään toimittajia raportoimaan suorana jostakin tapahtumasta vähintään kolmesti viikossa. Tavallaan kyse on aivan uudenlaisesta, reaaliaikaisesta journalismista.”
Radio ja TV ovat tietysti raportoineet suorana jo useiden vuosikymmenten ajan, mutta ehkä verkon reaaliaikaisuus on jälleen yksi askel kohti perinteisten medioiden välisten rajojen hämärtymistä.
”Verkossa voi tehdä rajoituksetta mitä tahansa, mutta toistaiseksi vain harva on onnistunut hyödyntämään näitä mahdollisuuksia”, Schmidt sanoo.

Schmidt esittelee Aftonbladetin uutta toimitusta, joka sijaitsee Tukholman keskustassa lähellä keskusrautatieasemaa. Pitkissä pöydissä on kahdeksankin työpistettä, ja niiden ääressä nuori joukko toimittajia, jotka tuottavat sisältöä seuraavan päivän lehteen. CNN, Al-Jazeera ja Sky News humisevat taustalla.
Pelkästään verkkoon kirjoittavia toimittajia Afton­bladetissa on vain muutama. Kaikki toimittajat kirjoittavat sekä lehteen että nettiin.
”Etuna on, että voimme hyödyntää koko toimituksen resurssit. Aikaisemmin saattoi myös syntyä outoja tilanteita, kun samassa lehdistötilaisuudessa oli toimittajia Aftonbladetista, aftonbladet.se-sivustolta ja netti-tv:stämme”, Schmidt sanoo.

Ruotsin verkkokakkosella Expressenillä on noin 2,5 miljoonaa viikkokävijää. Aftonbladet on siis yhä vakaasti kiinni pohjoismaisten uutissivustojen kärkipaikassa. Mutta kilpailijat ovat entistä taitavampia, sanoo Vassa eggen -sivustoa pyörittävä media-analyytikko Olle Lidbom.
”Sekä Svenska Dagbladetissa että Dagens Nyheterissä tapahtuu jännittäviä asioita. SvD on onnistunut hyvin integroimaan lukijansa reaaliaikaiseen raportointiin eli lukijat sitouttavaan uutisointiin”, hän sanoo.
Pohjoisen verkkojätin Aftonbladetin lisäksi on siis vilkaistava muitakin sivustoja saadakseen tietää, mihin suuntaan tuulet verkossa puhaltavat

Aftonbladet.se
Kävijöitä: Viikolla 15 Aftonbladetin sivustolla oli 5,4 miljoonaa eri kävijää; suomalaisella Iltalehdellä niitä oli 2,3 miljoonaa ja norjalaisella VG Netillä 1,1 miljoonaa.
Historia: Aftonbladet alkoi julkaista uutisia verkossa vuonna 1994. Vuonna 1999 alkoivat ensimmäiset netti-tv-lähetykset.
Kävijäennätys: Kävijäennätys rikkoutui maaliskuun ensimmäisellä viikolla tänä vuonna Melodifestivalen-laulukilpailun ja hiihdon MM-kisojen ansiosta.