Hitaasti hyvä tulee

Elämänmuutos. ”Kesällä muutamme Käpylästä Riihi­mäelle, siis kauemmaksi ja halvemmalle alueelle. Työtä teen jatkossa kotoa käsin”, Sanna Wikström kertoo.

Kuvitellaanpa porkkana: suuri ja kiinteä, lämpimän oranssi, mehevän makea porkkana. Kuinka se on kasvanut niin kauniiksi, herkulliseksi ja ravinteikkaaksi? Kypsymällä hitaasti, omassa rauhassa, ilman keinotekoisia lannoitteita.
Samalla kasvatusmetodilla voivat hyvin puut ja pensaat, mutta myös ihmiset ja yritykset. Näin uskoo toimittaja Sanna Wikström, 31, entinen asiakaslehtikustantaja Acacom Median päätoimittaja ja nykyinen downshiftaaja.
Wikström istuu Helsingin Käpylän Karjalatalon ravintolapöydässä, puhuu vapautuneesti ja hymyilee paljon.
”Nykyään minulla on olo, että pystyn vaikuttamaan elämääni. Arjen rytmittäminen omaan elämäntilanteeseeni sopivaksi on tuonut mahdollisuuden kuunnella itseäni ja keskittyä asioihin kunnolla”, Wikström sanoo ja haarukoi jauhelihapihviä suuhunsa.
Ruoan hän on hakenut hetkeä aiemmin ravintolan noutopöydästä, mikä sekin taitaa olla ilon aihe. Wikström kertoo ihmettelevänsä nykyään, miksi ihmisille tarjotaan ravintoloissa aina samankokoisia annoksia, vaikka asiakkaan koko ja nälkä vaihtelevat.
Sama pätee työelämään.
”Minusta on erikoista, että lähtökohtaisesti työntekijöille tarjotaan samanpituisia työpäiviä samalla sisällöllä ihmisen elämäntilanteesta riippumatta. Joustomahdollisuuksia on vähän, vaikka uskon, että työnantajakin hyötyisi, jos työntekijä saisi vaikuttaa enemmän työnsä muotoon ja sisältöön.”

Joustomahdollisuuksien puutteen vuoksi Wikströmkin on nyt tässä. Vielä kaksi vuotta sitten hän työskenteli kolmen suuren asiakaslehden päätoimittajana, työsti painokuntoon 18 numeroa vuodessa ja käytti valtaosan valveillaoloajastaan työntekoon.
”Päiväni olivat pitkiä, koska minulla oli pal­jon työtehtäviä. Olin tyyppi, jolle annettiin paljon hommia, koska hoidin asiat nopeasti. Olin liian innoissani työstäni. Työnantajalle se oli tietysti hyvä asia.”
Häiritseväksi kiire muodostui, kun Wikström alkoi odottaa lasta. Päivä, jona hän työsti viimeisiä lehtiä painoon ennen äitiysvapaalle jäämistä, on edelleen tuoreessa muistissa. Hän juoksi palaverista toiseen eikä ehtinyt edes lounaalle. Työkaveri totesi päätoimittajan juoksevan niin lujaa, että hänes­tä näkyy pelkkä viiva.
Iltakuudelta Wikström istahti viimeiseen kokoukseensa ja sai viimein käsiinsä jotakin ruoantapaista: palaverisämpylän. ”Istuin ison vatsani kanssa takakenossa tuolissa ja söin leipää samaan aikaan, kun vatsaan sattui aivan kamalasti. Silti yritin näyttää siltä kuin kaikki olisi hyvin. Oli olo, etten hallitse elämääni.”
Ei Wikström silti työnantajaansa syyllistä: elettiin taantuman pahimmassa montussa, ja kaikilta työntekijöiltä odotettiin venymistä. ”En ajatellut, että edes vauva olisi oikeuttanut ottamaan iisimmin.”

Sitten lapsi syntyi – ja Wikström tajusi, ettei arki voisi jatkua ennallaan.
”Oli löydettävä uusi, oma rytmi. Muuten en olisi pysynyt työkykyisenä enkä järjissäni.”
Kun hoitovapaa päättyi ja oli aika palata töihin, työnantaja ehdotti päätoimittajalle ylennystä liiketoiminnan johtajaksi. Muutos ei herättänyt Wikströmissä innostusta – päinvastoin: huonosti nukkuvan lapsen äiti oli valvonut runsaan vuoden eikä kaivannut lisää haasteita. Lisäksi työtehtävistä olisi poistunut se paras osa, journalismi.
”Totesin pomolleni, etten pysty. Uusi työ olisi ollut väärin itseäni, pomoani ja perhettäni kohtaan. Kieltäytyminen tuntui kamalalta, mutta tiesin, että vielä hirveämpää olisi ollut ottaa työ vastaan ja epäonnistua.”
Harva läheinen ymmärsi ratkaisua.
”Vakituisessa kokopäivätyössä oleminen on normi, josta poikkeaminen aiheuttaa suurta hämmennystä. Moni ei voi kuvitellakaan luopuvansa tittelistään, vakituisesta työstä ja palkasta sekä yleisestä hyväksynnästä, joka syntyy siitä, että tekee jotakin hyödyllistä. Yksi harvoista, joka ymmärsi ratkaisuni, oli äitini. Hänen mielestään tein palveluksen itselleni.”
Nyt suunnitelmissa on perustaa oma yritys. Se, mitä kaikkea yritys tekee, on vielä salaisuus. Osa päivistä kuluu kuitenkin jo nyt Wikströmin yhdessä puolisonsa kanssa perustaman hidastaelamaa.fi-verkkosivuston parissa.
”Yrittäjänä voin tehdä sen verran töitä kuin kiinteät kulumme vaativat. Voisin toki joskus palata palkkatöihinkin, mutta se edellyttäisi, että töitä tehtäisiin hidasta elämää kunnioittaen.”

Monessa mielessä Wikströmin valitsema tie on houkutteleva. Enemmän vapaa-aikaa, omien arvojen mukaisia työtehtäviä, turhasta kulutuksesta vapaa arki... Mutta mitä tapahtuisi hyvinvointivaltiolle, jos kaikki puolittaisivat työtuntinsa?
”Paljonkos Suomessa olikaan työttömiä tällä hetkellä? Olisin aikoinani mieluusti antanut puolet töistäni jollekin työttömälle, mutta se ei ollut mahdollista. Paljon voitaisiin tehdä organisoimalla töitä uudelleen. Esimerkiksi toimitukset voisivat hyvin palkata erillisiä taustatoimittajia, jotka etsisivät sälätiedot ja vapauttaisivat muiden aikaa olennaiseen.”
Entä eikö Wikströmiä pelota edes tulevan eläkkeensä puolesta? Asteikolla yhdestä kymmeneen, kuinka huolissaan hän on eläkepäiviensä toimeentulosta?
”Nolla! Jos pidän nyt itsestäni huolta ja teen mielekästä työtä, voin hyvin tehdä sitä eläkeiässäkin. Ei työn ole pakko horjuttaa elämää, se voi myös tasapainottaa sitä.”

Oikotie onneen
Sanna Wikström vinkit työpäivän rauhoittamiseksi.

1. Anna flow’lle mahdollisuus
Tee lista päivän töistä ja tee ne siinä järjes­tyksessä kuin parhaalta tuntuu. Hyvässä flow’ssa työt etenevät jouhevasti. Tehtävälista vapauttaa ajatukset senhetkiseen työtehtävään ja auttaa priorisoimaan.

2. Rauhoitu
Kiire on mielentila, joka syntyy hallitsemattomuuden tunteesta. Keskity siis vain siihen, mitä olet parhaillaan tekemässä. Kun kirjoitat, sulje puhelin, sähköposti ja korvat. Kun syöt, älä ajattele tai etenkään tee töitä, vaan keskity vain ruokaan. Kun työt eivät suju, pidä pääntyhjennystauko. Kahvitauon sijaan ota nokoset tai tee happihyppely.

3. Elä tänään
Elämää on juuri tämä hetki, ei eilinen tai huominen. Työ on osa elämää, joten elä töissäkin hetkessä. Läsnäolo tekee elämän mielekkääksi. Älä pohdi tulevia työtehtäviä tai seuraavaa viikonloppua. Kun lähdet töistä, jätä töihin liittyvät ajatukset työpaikalle. Jos toistuvasti pakenet nykyhetkeä, mieti, mikä siinä on vikana – ja puutu ongelmiin.