Kilpailuoikeuden aave
![]() Kirjoittaja on helsinkiläinen vapaa toimittaja. |
Aave kummittelee Euroopassa, kilpailuoikeuden aave. EU:n kilpailuoikeuden tiukka tulkinta suitsii monessa maassa journalistiliittojen keinoja kamppailla omien freelancer-jäsentensä puolesta.
Kilpailuoikeuden tarkoitus on estää kartellien synty, ja tämä on aivan järkeenkäypää. Tulkinta kuitenkin ulottuu kaavamaisesti kansainvälisistä suuryrityksistä itsensä työllistäviin pikkuyrittäjiin asti. Edelliset eivät ole suuryhtiöiden armoilla, jälkimmäiset ovat.
Lakia tulkitaan usein siten, että ammattiliitot eivät saa edustaa freejäseniään eivätkä pyrkiä sopimuksiin freepalkkioista. Mediayritykset kyllä saavat vaatia freelancereiltaan oikeuksia lähes identtisillä ehdoilla – kunhan ne vain osoittavat, että vaateet ovat samankaltaisia puhtaasti sattumalta.
Euroopan journalistiliitto EFJ vaatii sopimusoikeutta itsensä työllistäville.
Ammattiliitoille halutaan oikeus edustaa jäseniään sekä nostaa ryhmäkanteita. Yrittäjyyden ja työsuhteen jyrkkää eroa tulee muuttaa todellisuutta vastaavaksi: osa freelancereista on palkansaajan asemassa, mutta ilman heidän oikeuksiansa.
Saksa noudattaa samaa EU:n kilpailulainsäädäntöä kuin Suomi. Silti Saksan tekijänoikeuslaki on eräin osin suomalaisen peilikuva. Saksan laki säätää, että tekijällä on oikeus kohtuulliseen korvaukseen.
Sitä määriteltäessä huomioidaan myytyjen oikeuksien laajuus ja alan hintataso.
Korvauksen on oltava kohtuullinen. Jos sitä ei makseta tai lakia on kierretty, sopimus on pätemätön.
Lain mukaan kohtuullisen palkkion määrittelemiseksi tekijöiden ja käyttäjien järjestöt vahvistavat alan korvaustason. Tämä on täsmälleen päinvastoin kuin meillä omaksuttu kilpailuoikeuden tulkinta.
Itsensä työllistävien sopimusoikeus ei perimmiltään ole kilpailuoikeutta, se on poliittisen tahdon asia.
Miten Saksassa kävi? Maan journalistiliitot pakottivat lain nojalla työnantajan solmimaan sopimuksen lehdistön vähimmäispalkkioiksi. Se nosti selvästi alimpia palkkioita, niitä työnantajakaan ei kehdannut väittää lakien mukaisiksi.


