Pääkirjoitus

Työt on mitoitettava niin, että työntekijä selviytyy niistä työajalla. Ylityö on poikkeustilanteen järjestely. Niin ainakin pitäisi olla. On itsestään selvää, että työnantaja maksaa työntekijälle asianmukaisen korvauksen teettämästään ylityöstä.

Kolumnit

Jytkyn suuruus oli yllätys kaikille, aina Timo Soinia myöten.

Mortenson rakentaa kylään koulun, kirjoittaa menestysteoksen Three Cups of Tea ja perustaa järjestön, joka rakentaa satoja kyläkouluja Afganistaniin ja Pakistaniin. Tarina on hyvä, mutta se ei ole totta.

Semmoinen kuin on mieliala tietä yksin astuessa, semmoiseksi jää se usein mennyttä elämää muistellessa.

Mikä tekee hyvän festivaalin? Kätevä ja esteettisesti miellyttävä sijainti, tilojen toimivuus, ohjelman vaihtelevuus ja kiinnostavat esiintyjät. Ruoka- ja juomatarjonnan pitäisi olla monipuolista, mutta ei liian kallista.

12/2011

Artikkelit

Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö Jari Lindholm tuntuu viihtyvän luotien laulussa paremmin kuin Pasilassa.

Ylen Pirjo Auvinen on tehnyt pitkää päivää hallitus-neuvotteluissa, joista avoimuus on ollut yhtä kaukana kuin itä on lännestä.

Hufvudstadsbladetin tunnetuimpiin toimittajiin kuuluva Staffan Bruun haki lehteen töihin kuudesti tuloksetta.

Espanjan Aurinkorannikolla toimii pieni lehdentekijöiden yhteisö, joka taistelee paikasta auringossa – välillä kovinkin ottein.