Jo riittää kyykytys

Photo Raw -lehden päätoimittaja Hannamari Shakya ajaa reiluja pelisääntöjä journalismiin.

Outi Airaksinen, teksti
Laura Oja, kuva
On suurta typeryyttä antaa kaikki oikeudet lehtitalolle, kun juridinen vastuu säilyy kuitenkin tekijällä.


Panitte porukalla pystyyn reilua journalismia ajavan Reijo-kampanjan. Onko tilanne äitynyt nyt erityisen pahaksi?

Asioihin herättiin jo Sanoma-miekkarien yhteydessä, mutta tilanne on nyt tukalampi kuin koskaan. Asialle oli vain tehtävä jotain. Voivottelu ei enää auta.

Mediatalot kohtelevat freelancereita tunnetusti huonosti. Minkä talon ehdot ovat heikoimmat?

Sanomilla on asenne, että he saavat monopoliasemassaan tehdä, mitä haluavat. Mutta mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Räikeimpiä esimerkkejä on Alma Media, jossa freelancereiltä on vaadittu takautuvasti tekijänoikeuksia myös aiemmin tehtyihin töihin.

Mikä freelanceryhmä on pahimmassa ahdingossa?

Valokuvaajat ehdottomasti. Tekstiä on paljon vaikeampi käyttää hyväksi ja jälleenmyydä, mutta valokuvilla voi tehdä mitä vain.

Miksi nimeään ei saisi panna paperiin, jos siten saa töitä?

On suurta typeryyttä antaa kaikki oikeudet lehtitalolle, kun juridinen vastuu säilyy kuitenkin tekijällä. Tunnetuin esimerkki siitä, mitä voi käydä, on kiista, jossa kuvatoimisto joutui maksamaan satojentuhansien eurojen korvaukset kreikkalaiselle kuvattavalle, kun tämän kuva oli painettu jogurttipurkin kylkeen. Itse en ole allekirjoittanut yhtään sopimusta vuoden 2007 jälkeen, enkä aiokaan.

Ymmärrätkö niitä, jotka kuitenkin antavat periksi lehtitaloille?

Moni on vaikeassa tilanteessa ja pakotettu allekirjoittamaan. Jos kotona on viisi lasta, elanto on pakko saada jostain. Tilanteessa, jossa suurin osa kuvaajista ei ole allekirjoittanut Sanoma Newsin sopimusta, jotkut kuvaajat käyttävät tilaisuutta kuitenkin hyväkseen hankkiakseen uusia töitä. Se on epäsolidaarista.

Mitkä ovat tärkeimmät vaatimuksenne kampanjassa?

Ajamme kohtuullisia tekijänoikeusehtoja ja käyttökorvauksia tekijöille ja sitä, että asioista voisi edes neuvotella. Yksittäisen freelancerin on vaikea neuvotella, kun vastassa on pörssiyhtiö. Toisaalta, jos järjestäydymme, eteen
tulevat kartellilait.

Hallitusohjelmassa luvataan kaventaa yrittäjien ja palkansaajien välistä kuilua. Uskotko hallituksen lupauksiin?

Toivoa on, kun meillä on vasemmistolainen ministeri. Haluaisin uskoa, mutta se voi olla pitkä prosessi. Kysymys on laaja, eikä se koske vain media-alan työntekijöitä. Moni tekee nykyisin töitä yhden ihmisen firmassa.

Mitä tapahtuu, jos freelancereiden työskentelyehtoja ei paranneta?

Journalismin taso laskee. Se on jo tapahtunut. Ihmiset alkavat olla väsyneitä. Tiedän itsekin monia lahjakkaita kirjoittajia ja kuvaajia, jotka ovat siirtymässä pois alalta. Seuraavaksi uupuvat vakityöntekijät. Monissa toimituksissa tunnelmat ovat jo kiristyneet, koska työt jaetaan vakkareiden kanssa, kun niille ei saada tekijöitä.

Pelastetaan Reijo!

Mitä: Pelastakaa Reijo! -kampanjassa vaaditaan reilua journalismia ja oikeudenmukaisia pelisääntöjä journalismin tuotantoon.

Miten:
Kampanjan verkkoadressin voi allekirjoittaa osoitteessa www.adressit.com/vaadimme_reilua_journalismia.

Milloin: Mielenosoituskulkue lähtee Helsingin Rautatientorilta ke 7.9. klo 16.

Kuka: Facebook-ryhmästä nousseen idean pohjalta 28 henkeä lähti suunnittelemaan. Mukana on myös Journalistiliitto ja 9 muuta tekijäjärjestöä, jotka rahoittavat kampanjaa.

Osallistu: Facebookissa mielenosoitukseen on ilmoittautunut jo noin 400 henkeä.