Seis polkumyynnille!

Freelancerien palkkioiden polkeminen on yksi ongelma, johon Journalistiliitto ensi vuonna pureutuu. Myös toimittajien kasvava työttömyys työllistää liittoa.

Jessikka Aro, teksti
Pekka Agarth, kuva
Terveiset liittoon. Kajaanilainen freelancetoimittaja Pekka Moliis toivoo, että liitto lobbaisi ärhäkämmin vapaiden toimittajien asiaa.

Jos asiakas ilmoittaa laskevansa juttupalkkioita, kajaanilainen freelancetoimittaja ja yrittäjä Pekka Moliis ilmoittaa lopettavansa työt.
”Jos alkaa alennuksella itseään myymään, se ei vie pitkälle”, hän sanoo.
Moliis on työskennellyt vapaana toimittajana vuodesta 1998. Hänellä on noin kaksikymmentä asiakasta Ilta-Sanomista Suomen Tietotoimistoon ja Opettaja-lehteen.
Tänä vuonna yksi Moliisin toimeksiantajista on ilmoittanut laskevansa palkkioita ja toinen ilmoitti yhtäkkiä ostavansa jatkossa vähemmän juttuja.
Moliisin mielestä on ikävää, että toimeentuloon vaikuttavista asioista ilmoitetaan vuoden lopulla ilman varoitusta.
”Se on huono toimintatapa. Jos on nähtävissä, että säästölinja on tulossa, on oleellista, että siitä ilmoitetaan vakiofriikuille hyvissä ajoin. Meidän pitää elättää perheemme.”
Moliisilla on riittänyt töitä, mutta huippuvuosi tämä ei ole ollut. Tilattaville lehdille tuleva arvonlisävero tai talouden yleinen epävarmuus eivät ole vaikuttaneet Moliisin työtilanteeseen.

Journalistiliiton puheenjohtajan Arto Niemisen mukaan freelancetoimittajien tilanne on muuttunut koko ajan hullummaksi.
Palkkioiden polkeminen, tekijänoikeuskysymykset ja olematon sopimusturva ovat ongelmia, joihin Journalistiliitto aikoo ensi vuonna pureutua.
”Yksittäiset freet ovat aina altavastaajia, ja vain harva pystyy hinnoittelemaan itsensä niin, että palkkioilla elää”, Nieminen sanoo.
Journalistiliitto valmistelee keväällä uuden freestrategian, joka etsii uusia keinoja vapaiden toimittajien aseman parantamiseen.
Liitto pyrkii kohentamaan freelancerien työehtoja entistä ponnekkaammin myös lainsäädäntöteitse. Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen osallistuu työ- ja elinkeinoministeriön työryhmään, jossa käsitellään epätyypillisen työvoiman käyttöä.
”Työryhmässä pohditaan freelancerien kollektiivista neuvottelumahdollisuutta sekä sosiaali- ja eläketurvaa. Tämä on lobbauspuolen kärkihanke. Toinen tärkeä on työ tekijänoikeuspuolella. Siinä jatkamme Pelastakaa Reijo -kampanjan viitoittamalla tiellä”, Nieminen sanoo.
Freelancerien neuvonnasta ja koulutuksesta ei liitossa leikata Niemisen mukaan pätkääkään.

Journalistiliitto varautuu ensi vuonna myös vakitoimittajien työttömyyden kasvuun. Työpaikkoja voi Petri Savolaisen mukaan hävitä lehdistöstä jopa 500, yhtä paljon kuin 2009.
Työpaikkoja häviää arvonlisäveron ja talousheilahtelujen takia. Tänä vuonna aloitetut yt-neuvottelut realisoituvat ensi vuonna.
”Nämä tulevat olemaan isoja asioita. Juristeilla on kädet täynnä työtä”, Nieminen sanoo.
Journalistiliitto tonkii kaikki irtisanomiset perin pohjin.
”Tutkimme, perustuuko irtisanominen laillisiin syihin. Jos ei, viemme asian oikeuteen. Se ei tuo työpaikkoja takaisin, mutta tuo korvausta ja lohtua.”
Potku-uhan alle joutuneille tarjotaan juridista neuvontaa ja jokaiselle yt-neuvottelulle nimetään oma yhteyshenkilö, yleensä juristi. Irtisanotuille liitto tarjoaa apua ja opastusta työttömyysturvaan.
Irtisanomiset johtavat myös siihen, että freemarkkinoille on tunkua.

Pekka Moliis toivoo, että liitto lobbaisi ärhäkämmin vapaiden toimittajien asiaa. Lisäksi liiton pitäisi varoitella irtisanottuja vakitoimittajia freetyön realiteeteista.
”Ei tämä niin herkkua ole.”
Myös aloittelevia freelancereita pitäisi opastaa alan ongelmiin.
”Entistä terävämmin pitäisi tuoda esiin, että muutaman kympin palkkioilla ei itseään pysty elättämään.”

Journalistiliiton syysvaltuusto kokoontuu Vantaalla 8.–9.12.2011.
Asialistalla muun muassa ensi vuoden toimintasuunnitelma.