Takaikkuna: Otavamedia eksyksissä?

Meri Valkama

Vuoden 2008 finanssikriisin aikoihin Otavamedian, silloisen Yhtyneiden Kuvalehtien, johto järjesti työntekijöilleen tiedotustilaisuuden. Siellä yhtiön henkilöstölle välitettiin tärkeä viesti. Sen ydin oli, että vaikka talousvaikeudet koskettivat myös Otavamediaa, henkilöstöön ei koskettaisi.
”Säästämme vaikka klemmareista, mutta emme ihmisistä”, eräs työntekijä muistelee johdon luvanneen.
Perinteikäs perheyhtiö kantoi kunnioittavasti vastuun henkilöstöstään. Sitä työntekijät muistelevat edelleen lämmöllä.
Vuonna 2011 kaikki on toisin. Lokakuussa yhtiö ilmoittaa irtisanovansa 80 henkeä, ja marraskuussa työntekijöille selviää, että talossa aiotaan toteuttaa massiivinen organisaatiomuutos. Sen seurauksena moni tulee menettämään työpaikkansa. Tiedotustilaisuuksia työnantaja ei juuri järjestä, ja huhut täyttävät käytävät.
Kolmessa vuodessa tapahtunut muutos on suuri. Mutta mitä on sen taustalla?
Osa työntekijöistä syyttää sitä, että vastuuta toimituksista on siirretty journalismista ymmärtämättömälle insinööritaustaiselle tuotantojohtajalle. Toimituksiin on usutettu työtehokonsultteja, joiden käsitys journalistisesta prosessista lähentelee tehdastyötä. Jopa päätoimittajat on jätetty päätösten ulkopuolelle. Sen sijaan, että tuotteita päätettäisiin kehittää ja kaikki talossa käytettävissä oleva osaaminen hyödyntää, taskusta kaivetaankin juustohöylä.
”Päätöksiä tekevät ihmiset, jotka eivät näe arvoa journalisteissa tai journalistisessa työssä, vaan pitävät heitä laiskoina”, muutosta läheltä seurannut työntekijä kiteyttää.
Vuonna 2008 Otavamedian johdosta löytyi viisautta. Löytyykö sitä vielä muuttamaan suuntaa?