Pimeyden päivät

Lokakuu

Tiistai 18. lokakuuta. Suomen Kuvalehden toimitus on jokaviikkoiseen tapaansa työstämässä uusinta numeroaan painoon. Tämän viikon kannessa on jotakin poikkeuksellista: Sen keskellä, kullanvärisellä pohjalla, komeilee kookkain kirjaimin kansiotsikko HYVIÄ UUTISIA. Poikkeuksellinen se on siksi, että useimmiten kanteen päätyy jotakin huolestuttavaa, traagista tai vähintäänkin vakavaa. Toimittaja Katri Merikallion kirjoittama juttu on kuitenkin täynnä toivoa: yhä harvempi afrikkalainen sairastuu aidsiin.
Suomen Kuvalehteä kustantavassa Otavamediassa ei sen sijaan ole hyvien uutisten viikko. On keskiviikkoiltapäivä, kun yhtiön toimitusjohtaja Alexander Lindholm aloittelee auditoriossa kuukausittaista, henkilöstölle suunnattua tiedotustilaisuuttaan. Ensin käydään läpi tuloskatsaus ja sen jälkeen muut asiat, hän toteaa aluksi ja kertoo sitten, kuinka Otavamedialla menee vaikeasta taloustilanteesta huolimatta hienosti ja yhtiön tulos on jälleen ennätyksellisen hyvä. Siksi hänen seuraavaksi ilmaan heittämänsä tieto onkin varsinainen pommi: Otavamedia aloittaa yt-neuvottelut. Vähennystarve on 80 työntekijää. Syy: konsernin heikentyneet tulevaisuudennäkymät ja lehtitilausten arvonlisävero Auditorio kohahtaa, tyrmistys leviää työntekijästä toiseen. Kukaan ei osaa kysyä mitään, eikä Lindholm jää selittelemään. Ennen kuin tilaisuus on kunnolla alkanutkaan, toimitusjohtaja toteaa sen päättyneeksi. Sitten hän poistuu paikalta.
Vähitellen tieto tavoittaa ihmisten tajunnan. Perinteikäs perheyhtiö Otavamedia uhkaa irtisanoa joka kuudennen työntekijänsä.

Suomen Kuvalehden graafikko Riikka Haahti istuu työpisteellään, kun kollegat jakavat kuulemansa. Uutinen leviää kaikkialle hetkessä, täyttää tilan huolella. Joku sanoo haluavansa soittaa puolisolleen heti. Haahti ei soita miehelleen eikä kenellekään muulle, mutta huolissaan hänkin on. Visualistien työhuoneessa, niin sanotussa taittokartanossa, käydään vilkasta keskustelua aiheesta. Työt hoituvat samalla.

Viidennessä kerroksessa TV-maailman toimituksessa toimittaja-toimitussihteeri Manu Haapalainen lukee yt-uutisen konsernin intranetistä. Vaikka hän on pannut merkille muutamissa edellisissä tiedotustilaisuuksissa, että Otavamedian johto on puhunut tulevaisuudesta tavallista synkempään sävyyn, uutinen on silti järkytys – onhan yhtiön tekemä tulos yleisesti tiedossa. Haapalainen kaivaa välittömästi esiin kännykkänsä ja kirjoittaa tekstiviestin ensin avovaimolleen ja sitten lomalla olevalle kollegalleen. Sen jälkeen hän soittaa ystävälleen ja pyytää tätä illalla kanssaan kakkosdivarin jalkapallo-otteluun. Juttuseura on tarpeen.

Seuraavalla viikolla yt-neuvottelut käynnistyvät. Riikka Haahti päättää, ettei anna tilanteen vaikuttaa liikaa arkeensa. Jossittelu syö turhaa energiaa, hän järkeilee ja jatkaa elämäänsä mahdollisimman tavalliseen malliin.
Suomen Kuvalehdessä on aiemmin syksyllä käynnistetty lehtiuudistus, johon Haahtikin osallistuu. Päätoimittaja Tapani Ruokanen on korostanut visualistien roolia uudistuksessa. Nyt projekti pannaan jäihin – edes toimitusten johdossa ei tiedetä, mitä talossa tapahtuu.
Vaikka yt-tilanne stressaa koko toimitusta, Suomen Kuvalehdessä työtoverit hitsautuvat sen ansiosta entistä tiiviimmäksi porukaksi. Yhteishenki kasvaa ja silloin tällöin toimituksen jäseniä käy töiden jälkeen yhdessä oluella. Seuraavan viikon lauantaina toimitus lähtee joukolla Tampereelle, jossa lehden toimittaja Petri Pöntinen on järjestänyt koko päiväksi ohjelmaa, yritysvierailun, syömistä ja saunomista. Päivä on onnistunut. Haahti tuntee olonsa rentoutuneeksi ja iloiseksi.

Myös Manu Haapalainen voi tilanteeseen nähden hyvin. Aiemmin syksyllä hän on päättänyt tehdä henkilökohtaisen ryhtiliikkeen ja hoitaa alati reistailevan selkänsä kuntoon. Työpäivien lomassa hän käy kuntosalilla ja harjoittelee fysioterapeutin ohjeiden mukaisesti. Treeniin kuuluu myös nyrkkeilysäkin hakkaamista. Yt-neuvotteluista tympiintynyt Haapalainen kuvittelee säkin paikalle toimitusjohtaja Lindholmin ja antaa palaa. Oloa helpottaa myös musta huumori, jolla TV-maailman toimitus tapahtumia käsittelee.
Kuun lopussa Otavamedian luottamusmies Hanne Aho ja toimitusosaston puheenjohtaja Tuomo Lappalainen kertovat henkilöstölle sen, mitä ovat työntekijäpuolen neuvottelijoina saaneet tietää: irtisanomisuhan alla on koko henkilöstö. Erikseen työnantajapuoli nimeää graafisen suunnittelun sekä kuvatoiminnan. Työntekijät kiinnittävät paitojensa rintamuksiin vihreän solidaarisuusnauhan.

Marraskuu

Marraskuun ensimmäisen Suomen Kuvalehden kannessa hymyilee sinisilmäinen ruotsalainen sairaanhoitaja, Malin Isaksson. Kansiotsikko kysyy, miksi Ruotsilla menee niin hyvin.
Riikka Haahdella menee kohtalaisen hyvin, sillä hän on pitkästä aikaa hoidattanut itseään kosmetologilla – ja käynyt säännöllisesti kuntosalilla työnantajan hankkiman kuntosaliohjaajan johdolla. Marraskuun ensimmäisen viikon torstaina Haahti osallistuu Hanne Ahon ja Tuomo Lappalaisen järjestämään yt-infoon. Kaksikolla ei ole jakaa juuri mitään tietoa. Työnantajapuoli vaikenee eikä kerro mitään suunnitelmistaan. Infon jälkeinen työpäivä ei tahdo sujua, epätietoisuus jäytää kaikkia.
Niihin aikoihin Haahteen istahtaa pelko. Hän ei voi olla ajattelematta asuntolainaansa sekä sitä, että puolison työtulot ovat hänen palkkaansa epäsäännöllisemmät. Mitä jos irtisanominen osuukin omalle kohdalle, Haahti miettii ja varaa tapaamisajan pankkiinsa. Muutamia vuosia sitten hän on ottanut itselleen lainaturvan työttömyyden varalta, mutta nyt häntä hirvittää: onhan turva voimassa vielä joulukuussa, jolloin irtisanomiset aiotaan toteuttaa?
Haahti varaa ajan myös työterveyslääkärille. Hän on aina reagoinut stressiin unettomuudella, ja monena viime yönä uni ei ole tullut lainkaan silmään. Asialle on tehtävä jotakin.

Työtilanne tunkeutuu myös Manu Haapalaisen uniin. Eräänä yönä hän näkee painajaisen, jossa vuorineuvos Olli Reenpää irtisanoo hänet. Unessa Haapalainen raivostuu ja huutaa: ”Olli Reenpää on vanha natsi! Kapitalistilla ei ole sydäntä!”
Marraskuun alkupuolella Haapalainen saa työtehtäväkseen kirjoittaa jutun Isien sota -tv-sarjasta. Haapalainen on haastattelemassa sarjan ohj aajaa, kun hän purskahtaa itkuun. Sarjan teeman lisäksi hänet herkistää pelko työpaikan menettämisestä. Toimituksen ilmapiiri on hänen mielestään huonontunut, minkä lisäksi hän kokee olevansa päätoimittajan jatkuvan tarkkailun alaisena. Haapalaisella ja päätoimittaja Iina Alangolla on ollut kiistoja aiemminkin, mutta nyt epätietoisuus kiristää hermoja ja riitoja on tavallistakin enemmän.
Haapalainen jatkaa kuntosaliharjoitteluaan ja hakkaa ja potkii vimmatusti nyrkkeilysäkkiä.

Torstaina 10. marraskuuta

Riikka Haahti tapaa työterveyslääkärinsä ja saa unilääkereseptin. Samana päivänä hän käy kuntosaliharjoituksissa ja osallistuu jälleen Hanne Ahon ja Tuomo Lappalaisen järjestämään yt-infoon. Siellä selviää, ettei työnantaja suostu vieläkään kertomaan sen enempää irtisanottavista työntekijöistä, mahdollisista lähtöpaketeista kuin lakkautettavista lehdistäkään.
Yhtiön johto ei tiedota henkilöstölleen mitään.
Haahti kuuntelee infon vihreä nauha rinnallaan, huoli rinnan alla.
Perjantaina Haahti tapaa pankissaan virkailijan ja pääsee vihdoinkin kysymään lainaturvastaan. Onhan se voimassa, mikäli irtisanomi nen osuu hänen kohdalleen? Selviää, että turva on umpeutumassa 27. joulukuuta ja että mikäli Riikka Haahti on irtisanottavien joukossa, karenssin vuoksi hän ei tule hyötymään viiden vuoden ajan maksamastaan vakuutuksesta senttiäkään.
Haahti hakee apteekista unilääkkeensä.
Seuraavan viikon alussa häntä pyydetään tuuraamaan lehden AD:ta Katja Saarelaa kahden viikon ajan. Haahdelle kerrotaan, että Saarela pitäisi saada vapautettua lehden iPad-uudistuksen tekemiseen ja että Haahden toivottaisiin sijaistavan tätä kahden viikon ajan. Hän lupaa auttaa.
Samana iltana häntä alkaa ärsyttää. IPad-uudistus siis aiotaan vääntää kasaan varmuuden vuoksi ennen irtisanomisia, Haahti alkaa epäillä. Henkilöstö, jonka suurta osaa uhkaa irtisanominen, patistetaan tällaisina aikoina talkootöihin.
Seuraavana aamuna Haahti aloittaa sijaisuutensa ja vetää visualistien palaverin. Aluksi hän kertoo, kuinka häntä ”pännii aivan helvetisti” järjestelyn ajankohta, mutta koska hän on ehtinyt siihen lupautua, hoitaa hän homman.
Samalla viikolla työntekijöiden neuvottelijat järjestävät jälleen viikoittaisen yt-infonsa. Riikka Haahti osallistuu siihen, mutta kuntosalille hän ei jaksa mennä.
Olo on väsynyt ja lamaantunut.

Pian tarkentuu hieman, mitä henkilöstön osia irtisanomisuhka koskee. Työntekijäpuolen neuvottelijoille kerrotaan, että kaikkien muiden joukossa tulilinjalla ovat toimitussihteerit ja -päälliköt, erikoistoimittajat ja toimitusten sihteerit. Rivitoimittajat rajautuvat joukosta.
Manu Haapalainen ei ole missään vaiheessa tuntenut olevansa turvassa irtisanomisilta, mutta nyt hän alkaa pelätä todenteolla. Hänestä tuntuu, että pelko on levinnyt myös päätoimittajaan. Haapalainen kokee, että ilmapiiri kiristyy joka päivä enemmän ja enemmän.
Niin koetaan muuallakin talossa. Työntekijöiden keskuudessa ihmetystä aiheuttaa erityisesti tapa, jolla säästöjä haetaan. Monella tuoreessa muistissa on vielä vuoden 2008 finanssikriisi, jonka aikana henkilöstölle välitettiin viesti: säästämme kaikesta muusta paitsi työntekijöistä. Miksi henkilöstöstä ei nyt, muutama vuosi myöhemmin, tunnuta välittävän samalla tavalla? Miksi toimitusosaston ehdottamiin säästötoimenpiteisiin, kuten lähtöpaketteihin ja lomarahoista luopumisiin, ei vastata mitään? Miksi ensimmäiseksi säästökohteeksi valitaan työntekijät?
Kehuttava ilmapiiri ei ole myöskään yt-neuvotteluiden ytimessä, Otavamedian toimitalon ylimmissä kerroksissa. Siellä työntekijöiden edustajat Hanne Aho ja Tuomo Lappalainen yrittävät viikko toisensa jälkeen saada tietoa toimenpiteistä, joita työntekijöihin ollaan kohdistamassa, mutta tuloksetta.
Tilannetta seurataan tiiviisti Journalistiliitossa, jossa juristien lisäksi myös Journalisti-lehti on selvillä tapahtumista. On maanantai 28. marraskuuta, kun lehdessä oikoluetaan samana iltana kiinni menevän numeron juttuja. Yksi niistä käsittelee Otavamediaa. Jutussa kerrotaan, kuinka useiden nimettömien lähteiden mukaan työnantaja on painostanut yhtiön valokuvaajia allekirjoittamaan uuden työsopimuksen, joka velvoittaisi kuvaajat tekemään journalistisen työn lisäksi mainoskuvauksia.
Artikkelissa Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen muistuttaa, että työehtosopimuksen mukaan journalisteja ei saa velvoittaa tekstimainontaan eikä hyvän lehtimiestavan vastaiseen toimintaan. Juttu kertoo myös, kuinka Otavamedian työntekijät pelkäävät henkilöstövähennysten heikentävän lehtien laatua ja kuinka talossa on kielletty tekemästä ”liian huolellista työtä” tai ”ylilaatua”.
”Kyllä työntekijät tehostamisen tarpeen ymmärtävät, mutta eivät sitä, että tällaisessa tilanteessa työnantajalta tuleva viesti on, ettemme kunnioita teitä paskaakaan. Talon ilmapiiri on täysin tuhoutunut”, nimetön lähde sanoo jutussa.
Samana painopäivänä Journalistin päätoimittaja Markku Lappalainen saa puhelun Otavamedian sisältä. Sen sisältö on, että mikäli Journalistin juttu nyt julkaistaan, sillä voi olla tuhoisia seurauksia yt-neuvotteluiden kannalta. Soittaja pelkää, että juttu vaikeuttaisi neuvotteluja entisestään, tai pahimmillaan aiheuttaisi ylimääräisiä irtisanomisia.
Kello lähenee iltakahdeksaa, kun Lappalainen tekee päätöksen. Juttu vedetään viime hetkellä lehdestä.

Tiistai 29. marraskuuta. Alkusyksyllä Otavamedian intrassa on ilmoitettu yhtiön henkilöstön yhteisestä joulujuhlasta. Yt-neuvottelutilanteen vuoksi se on peruttu, mutta työntekijät ovat järjestäneet tilalle yhteisen baari-illan.
Koska on tiistai, Suomen Kuvalehti on lähdössä samana iltana painoon. Riikka Haahti on iltavuorossa, mutta saatuaan työt tehtyä hän liittyy työtovereidensa seuraan ravintolaan. Siellä puheeksi nousee visualisteille sähköpostitse lähetetty kysely, jossa työntekijöiltä tiedustellaan, ovatko he tarvittaessa halukkaita tekemään osa-aikatöitä. Joku kertoo vastanneensa myöntävästi.
Riikka Haahti ei ole sähköpostiin vielä vastannut. Hän pelkää, että mikäli hän ilmoittaa olevansa halukas osa-aikatyöhön, sen jälkeen ei edes tarjota kokopäivätyön mahdollisuutta. Myöhemmin hän muuttaa mieltään ja kertoo olevansa käytettävissä osa-aikatyöhön, mutta vain, mikäli se on vaihtoehto irtisanomiselle.

Joulukuu

Tiistai 6. joulukuuta

On itsenäisyyspäivä ja yleinen arkipyhä, mutta TV-maailman toimituksessa tehdään töitä. Lehdestä on ilmestymässä ennen joulua tuplanumero, ja toimituksessa pelätään kuten muidenkin vuoden tuplanumeroiden kohdalla, ettei sitä saada valmiiksi, ellei hommia tehdä vapaapäivinäkin.
Toimituksella on kädet täynnä töitä. Ylityöt on luvattu vapaiksi, jotka saa pitää joulun aikaan.
Yt-neuvotteluiden alkamisesta on tulossa tällä viikolla kuusi viikkoa täyteen, ja koko talo odottaa loppua viikkojen piinalle. Manu Haapalaisen hermot kiristyvät ja ajatukset vaeltavat yt-neuvotteluihin. Osuuko irtisanominen minun kohdalleni? Mitä sitten käy, jos niin tapahtuu? Syksyn ryhtiliikekin on ottanut takapakkia; Haapalainen tuntee olonsa voimattomaksi eikä jaksa panostaa kuntosaliharjoitteluun.
Hän panee merkille, että tilanne vaikuttaa myös päätoimittajaan Iina Alankoon: koko joulukuun alkupuolen tämä on ollut vaisu ja allapäin.

Suomen Kuvalehden toimituksessa huoli kasvaa niin, että toimituskunta päättää vedota Otavamedian hallituksen puheenjohtajaan Olli Reenpäähän – mieheen, jonka moni uskoo olevan viimeisten päätösten takana. Toimitus lähettää Reenpäälle kirjeen.
Pian saapuu myös vastaus. Siinä Reenpää kertoo antavansa tukensa yhtiön johdolle. Samassa yhteydessä insinööritaustainen vuorineuvos kertoo, kuinka hänen mielestään valokuvaaminen ja graafinen suunnittelu ovat lehdenteossa valmistusprosessin esivaihetta ja siksi ulkoistettavissa tai siirrettävissä sisäiseen matriisiin. Hänen mielestään käsitys siitä, että taittaminen olisi ”elimellinen osa toimitusta”, on virheellinen.

Keskiviikkona 7. joulukuuta

koko Otavamedian henkilöstö on varpaillaan ja odottaa tiedotetta, päätöstä, mitä tahansa, mikä vapauttaisi epätietoisuudesta – turhaan. Vaikka pakollinen kuuden viikon yt-neuvotteluaika on täyttynyt, Otavamedian johto ei riko rakentamaansa hiljaisuutta vieläkään.
Yhtiö ei tiedota sanaakaan.

Perjantaina 9. joulukuuta

Talon päätoimittajat osallistuvat muutosjohtamiskoulutukseen. Samana päivänä Markkinointi & Mainonta -lehti julkaisee verkkosivuillaan uutisen otsikolla ”Otavamedian yt päättyi eripuraan – irtisanomiset maanantaina”. Uutisen mukaan irtisanomisia on tulossa odotettua vähemmän. Toimitusjohtaja Alexander Lindholm ei kuitenkaan kommentoi tilannetta sen enempää yhtiönsä henkilöstölle kuin mediallekaan. Hän lupaa tiedottaa tilanteesta maanantaina.
Samoihin aikoihin henkilöstölle kerrotaan, että joululounas, joka on edellisinä vuosina ollut työntekijöille maksullinen, on tänä vuonna ilmainen. Pian ympäri taloa, käytäville ja hisseihin,
alkaa ilmestyä värikkäitä post-it-lappuja. Niissä kaikissa on sama käsin kirjoitettu viesti: Ilmaisia lounaita ei ole.
Perjantaina illansuussa Manu Haapalainen on lähdössä töistä kotiin, kun Otavamedian julkaisujohtaja Tarja Hurme astuu samaan hissiin hänen kanssaan. Hurme toivottaa Haapalaiselle hymyillen hyvää viikonloppua.
Jokin tilanteessa jää mietityttämään Haapalaista.

Lauantaina 10. joulukuuta

Manu Haapalainen saapuu töihin. Hänestä tuntuu heti, että jotakin on tapahtunut, päätoimittaja on jollain tavalla muuttunut. Alanko on kuin toinen ihminen, tiukka ja jämäkkä, ei enää lainkaan itkuinen. Haapalainen tajuaa: tämän täytyy tietää, kenet toimituksesta irtisanotaan. Hän kysyy suoraan.
Iina Alanko kutsuu toimituksen koolle ja kertoo saaneensa tietää irtisanotuista edellisenä päivänä. Hän sanoo myös, ettei voi kertoa toimitukselle mitään ennen maanantaita, jolloin yhtiö on luvannut tiedottaa irtisanomisista koko henkilöstölle yhtä aikaa. Silloin Haapalainen saa tarpeekseen, hermostuu ja huutaa, ettei näe mitään syytä kirjoittaa sanaakaan, ennen kuin tietää, onko hänellä seuraavalla viikolla työpaikkaa vai ei. Hänen mielestään Alangolla on moraalinen velvollisuus kertoa mitä tietää.
Päätoimittaja ei taivu.
Haapalainen linnoittautuu huoneeseensa. Ei kai minua moitittaisi tiedonjanosta, jos minut irtisanottaisiin, hän lohduttautuu ja laittaa tietokoneeseensa Erämaan armoilla -elokuvan pyörimään.
Olo on huonompi kuin aikoihin. Jutun teosta ei ole tulla mitään.
Ahdistus helpottaa vasta illalla. Haapalaisella ja hänen avovaimollaan on vuosipäivä, ja he ovat päättäneet juhlia sitä kaupungilla. Puoliso on hankkinut hänelle lahjaksi matkan Osloon. Hetken Haapalainen miettii, miten järjestää matkaa varten töistä vapaata, mutta unohtaa ajatuksen nopeasti. Ilta jatkuu töölöläisessä Fellows-baarissa – samassa paikassa, jossa pari kolme vuotta sitten tapasi sokkotreffeillä.

Maanantai 12. joulukuuta

Alkuiltapäivällä Otavamedian intraan ilmestyy tiedote: yt-neuvottelut ovat päättyneet. Talosta irtisanotaan 44 työntekijää. Toimituksissa leviää nopeasti sana: päärakennuksen ensimmäisen kerroksen keskustorilla toteutetaan välittömästi mielenilmaus. Työntekijöitä marssii paikalle. Tilaisuudessa toimitusosaston puheenjohtaja Tuomo Lappalainen kehottaa työntekijöitä tukemaan toisiaan. Henkilöstö hiljentyy irtisanottavien muistoksi. Kaikkialla on vakavia kasvoja, huolesta vääntyneitä suupieliä. Jotkut ovat pukeutuneet t-paitoihin, joihin on painettu sanat: Raha puhuu. Paskaa.
Tovia myöhemmin Riikka Haahti istuu työpisteellään, kun yksi lehden kolmesta graafikosta saa puhelimitse pyynnön julkaisujohtajan luo. Olisikohan hänen kannattanut pyytää luottamusmies mukaansa, Haahti miettii ääneen, mutta kollega on jo lähtenyt.
Haahden mielessä käy, että tunnelma on kuin keskitysleirillä – osa viedään teloitettaviksi, osa työleirille.
Aika tuntuu pysähtyneen. Kun työtoveri vihdoin palaa toimitukseen, uutiset eivät olekaan huonoja: tälle on tarjottu töitä uudesta graafikkopoolista, taloon perustettavasta uudesta graafikkosatelliitista. Jonkunlainen helpotuksen tunne täyttää tilan.
Riikka Haahti tekee töitä iltaviiteen. Irtisanomiset on luvattu hoitaa maanantain aikana, mutta kukaan ei tule hakemaan häntä.
Lopulta hän lähtee kotiin.

Manu Haapalaiselle pelkkä töihin lähteminen on ollut tänä aamuna lähes ylitsepääsemätöntä. Vatsa on kipeä, päätä särkee. Nyt pää ei meinaa pysyä kasassa lainkaan. Siitä, kun henkilöstölle on ilmoitettu 44 työntekijän irtisanomisesta, on kulunut kaksi tuntia. Siitä, keneen toimenpiteet TV-maailman toimituksessa kohdistuvat, työntekijöille ei ole kerrottu vieläkään.
Haapalainen yrittää kirjoittaa tv-sivuja Annaan, mutta keskittymiskyky on olematon. Hän jättää työt kesken ja kävelee huoneestaan käytävää pitkin toimituksen kahvihuoneeseen, törmää siellä päätoimittajaan ja lehden graafikkoon. Irtisanomisista täytyy kertoa tänään, Haapalainen huutaa Alangolle, joka lupaa, että niin tehdään. Kaksikon keskustelu äityy jälleen riitelyksi. Lopulta Haapalainen marssii takaisin huoneeseensa.
Haapalainen on ostanut aamulla työmatkallaan kolme pulloa olutta. Mielessään hän kuvittelee, kuinka päätoimittaja ja julkaisujohtaja saapuvat hänen huoneeseensa hoitamaan irtisanomista, kuinka hän tarjoaa näille oluet ja irtisanomisen päätteeksi kaataa kaljat naisten päälle. Hän suunnittelee myös kuvaavansa kaiken kännykkänsä videokameralla ja levittävänsä tallenteen internetissä. Ajatus helpottaa hänen oloaan. Haapalainen virittää videokameran valmiiksi.
Kello on neljä, kun Iina Alanko koputtaa hänen oveensa ja pyytää kanssaan julkaisujohtajan luo.
”Minut siis irtisanotaan?” Haapalainen kysyy, mutta Alanko ei kerro vieläkään. Haapalainen nappaa kameran mukaansa.
Olutpullot jäävät pöydälle.

Haapalainen istahtaa sohvalle, kamera kädessään. Alanko asettuu toiselle sohvalle ja Tarja Hurme omalle työtuolilleen. Sitten Hurme toteaa, kuinka yt-neuvotteluiden seurauksena Otavamediassa toteutetaan organisaatiomuutos, jonka seurauksena joitakin tehtäviä lakkaa ja joitain jaetaan uudelleen. Manu Haapalaisen osalta työt loppuvat kokonaan – hänet irtisanotaan.
Haapalainen on kuvitellut tilanteen mielessään moneen otteeseen, mutta kertaakaan se ei ole mennyt näin. Hän kysyy irtisanomisaikansa pituutta, mutta sitten raivo ja pettymys ja ahdistus purkautuvat ulos. Haapalainen huutaa Tarja Hurmeelle minkä kurkusta lähtee, nimittää tätä ”saatanan huoraksi” ja ”henkisesti alamittaiseksi kääpiöksi” ja käskee tämän ”kuolla syöpään”, mutta ei saa aikaan haluamaansa reaktiota – julkaisujohtaja ei näytä loukkaantuvan mistään. Iina Alanko rauhoittelee Haapalaista, pyytää tätä hillitsemään itsensä oman tulevaisuutensa tähden. Hurme kertoo, kuinka talossa toivottaisiin, että Haapalainen voisi jatkaa kirjoittamista TV-maailmaan.
Tämä kieltäytyy.
Lopulta Haapalainen saa eteensä irtisanomisilmoituksen, valkoisen A4-kokoisen paperin, joka häntä pyydetään allekirjoittamaan. Haapalainen merkitsee ruksin kohtaan, ettei aio enää tulla töihin. Sitten hän rutistaa paperin ja viskaa sen Tarja Hurmeen eteen.
Matkan toimitukseen Haapalainen harppoo puolijuoksua. Iina Alanko seuraa perässä. Haapalainen on melkein oman huoneensa kohdalla, kun käytävällä vastaan kävelee talon henkilöstöjohtaja. Hetken mielijohteesta Haapalainen huutaa naiselle solvauksia, nostaa tämän sitten hartioista seinälle. Henkilöstöjohtaja on kauhuissaan, uhkaa soittaa poliisit, mutta Iina Alanko toppuuttelee. Lopulta Haapalainen rojahtaa huoneeseensa.
Purskahtaa itkuun.
Avaa oluen.
Sitten soittaa luottamusmies Hanne Ahon paikalle.
Vaikka koko irtisanomistilanne on tallennettu kameralla, Haapalainen ei julkaise sitä.

Tiistai 13. joulukuuta

Kalenterin mukaan on Lucian päivä, valon juhla. Silti ulkona leijuu tasainen hämärä. Riikka Haahti saapuu työpaikalleen aamuyhdeksän paikkeilla. Kuten usein, hän avaa ensin koneensa, syö sitten voileivän työpisteellään. Haahti on työstänyt viime päivät toimittaja Petri Pöntisen kirjoittamaa juttua jääkiekkoilijoiden aivovaurioista, ja enää jäljellä on jutun viimeistely. Ahdistavasta tunnelmasta huolimatta Haahti saa keskityttyä työhönsä – kunnes päätoimittaja Ruokanen saapuu ovelle. Lähtisitkö kanssani julkaisujohtajan luo, päätoimittaja pyytää.
Nyt se sitten tapahtuu, Haahti ajattelee ja nousee. Vaikka edellispäivänä hän on ollut huolissaan siitä, ettei luottamusmies ole ollut työtoverin mukana, nyt hän ei tajua vaatia samaa itselleen. Keitä siellä on paikalla, hän saa kysyttyä Ruokaselta, ja kuulee, että ainoastaan julkaisujohtaja, päätoimittaja ja hän itse.
Tarja Hurmeen huoneessa Haahti istahtaa sohvalle, Ruokanen hänen viereensä ja julkaisujohtaja heidän viereiselle sohvalleen. Pienen hiljaisuuden jälkeen Hurme avaa suunsa, tiputtaa sanansa. Haahti ei tiedä mitä vastaisi. Viikkojen epätietoisuudesta vapauttavat lauseet saavat vihdoin muotonsa, mutta yhtäkkiä omaa vastausta ei ole. Ainoa, mitä hän kuulee toteavansa, on ”aha”.
Hetken on jälleen hiljaista. Sitten seuraa keskustelu, jonka aikana Tapani Ruokanen, Tarja Hurme ja Riikka Haahti käyvät rauhallista dialogia, pysyvät kukin asiallisina ja säilyttävät arvokkuutensa, sitten allekirjoittavat kaksi A4-kokoista paperia. Niistä toinen jää Hurmeelle, toinen Haahdelle.
Vasta, kun Riikka Haahti palaa toimitukseen, viikkojen ajan kasautuneet pelko ja ahdistus purkautuvat. Käytävällä hän törmää työtovereihin, nostaa kädessä pitelemänsä valkoisen paperin ilmaan ja päästää suustaan sanat: ”Minut irtisanottiin.”
Sitten hän purskahtaa itkuun.

Suru ja lamaannus vyöryvät toimitukseen. Työtoverit kiertävät halaamassa kollegaansa. Lohduttavia sanoja lausutaan. Joku muistuttaa, että nyt ei ole hyvä jäädä yksin, toinen, että pitää muistaa puhua ja kirjoittaa kaikki ylös.
Kello 10.45 Haahti astelee työterveysasemalle. On sattuma, että hän on varannut lääkäriajan juuri tälle päivälle – onnekas sattuma, sillä unilääkeresepti on uusittava, ja nyt jos joskus sille on käyttöä.
Vastaanotolla Haahti tuntee, kuinka ensimmäiset raivontunteet heräilevät. Hän toteaa lääkärille aikovansa ottaa työterveyshuollosta irti kaiken, mikä irtisanomisaikana on mahdollista. Lääkäri kuitenkin toppuuttelee ja pyytää häntä selvittämään, onko irtisanotulla varmasti edelleen oikeus Otavamedian työterveyshuoltoon.

Pian Haahti palaa toimitukseen ja pyytää Hanne Ahoa juttelemaan kanssaan. Kaksikko etsii tyhjän huoneen, jossa puhua rauhassa. Ovella Aho pahoittelee huoneessa leijuvaa viinanhajua. Samaan aikaan, kun Haahti on ollut irtisanottavana Tarja Hurmeen luona, Aho on jutellut kahden muun työpaikkansa menettäneen kanssa.
Heillä mukana on ollut irtisanomisilmoituksen lisäksi pullo.
Haahti istahtaa alas ja alkaa käydä läpi Tarja Hurmeen huoneessa käymäänsä keskustelua. Hän kertoo, kuinka Hurme on irtisanonut hänet ja pyytänyt häntä allekirjoittamaan irtisanomisilmoituksen, jossa potkujen syyksi ilmoitetaan ”työsopimuksen mukaisen työn olennainen ja pysyvä vähentyminen toiminnan uudelleen järjestelyn ja organisaatiomuutoksen perusteella”. Melkein heti perään Hurme on todennut, kuinka Haahden osaamista arvostetaan ja hänen toivotaan tekevän Otavamedialle töitä jatkossakin. Miten, Haahti kertoo kysyneensä. Sopimuksella, jossa töihin tultaisiin tarvittaessa, graafikkopoolin esimiehen pyynnöstä, Hurme vastaa.
Hanne Aho pyörittää päätään. Irtisanominen ja heti perään ttt-sopimuksen tarjoaminen. Käsittämätöntä, hän miettii.

Taittokartanossa on tiistaiseen tapaan hälinää, kun toimituspäälliköt, toimitussihteerit ja päätoimittaja tekevät kiinni menevän numeron kansitekstejä AD:n kanssa. Riikka Haahdesta tuntuu omituiselta: Muut tekevät lehteä, josta hänet on hetkeä aiemmin irtisanottu. Lehteä, jossa hän ei enää työskentele. Työtoverit pyytävät häntä käymään seuraavana päivänä toimituksessa; joulun alla järjestettävät kirja-arpajaiset on tarkoitus pitää huomenna. Haahti lupaa harkita.
Matkalla kotiin hän tuntee olonsa vihaiseksi ja surulliseksi, poikkeaa Alkossa, ostaa pullon punaviiniä ja jostakin matkan varrelta askin tupakkaa. Kotiovella vastassa on perheen koira, Taiga. Haahti kaataa itselleen lasillisen viiniä ja astuu koira perässään parvekkeelle, istahtaa alas. Viikkoja taivas on valuttanut vettä, mutta nyt sade on tauonnut, valo lävistää harmaat pilvimassat ja päivä vyöryttää päälle kirkasta kuulautta, jotakin, mitä Haahti ei ole sisätyössä pitkään aikaan nähnyt keskellä päivää.
Hän antaa punaviinin lämmittää kehoaan, tupakan täyttää ilman, ja silloin – viinin tai vihan tai molempien ansiosta – jostakin häneen vyöryy tunteiden aalto, kärjessä raivo, ja heti perässä jokin, mitä hän ei aivan vielä ollut odottanut: riemu.
Voitonriemu.
Otavamedia tässä menettää, en minä, hän ajattelee.
Ainakin se on nyt ohi.
Ja: Juuri nyt en haluaisikaan olla siellä.
Jossakin muutamien kilometrien päässä kaupunki valmistautuu juhlimaan Lucian päivää. Valon juhlaa.
Viimeinkin se on väistymässä, pimeys.

Artikkelia varten on haastateltu Riikka Haahden ja Manu Haapalaisen lisäksi useita muita Otavamedian työntekijöitä. Juttua varten on kuultu myös luottamusmies Hanne Ahoa, toimitusosaston puheenjohtaja Tuomo Lappalaista, julkaisujohtaja Tarja Hurmetta, TV-maailman päätoimittajaa Iina Alankoa sekä Journalistiliiton edunvalvontajohtajaa Petri Savolaista.

Tammikuussa 2012 Riikka Haahden työpisteelle istuutui uusi työntekijä. Otavamedia palkkasi irtisanotun graafikkonsa tilalle työntekijän Eilakaislan kautta.