Helvetistä itään

Intohimona kriisialueet

Valokuvaaja Niklas Meltio, 32, vietti viime kesänä kuukauden Libyan sisällissodan rankimmassa paikassa Misratassa.
Tarjolla oli kauhua, pelkoa, epätoivoa, silpoutuneita ruumiita, lapsia sodan jaloissa, äärimmäistä stressiä ja ahdistusta. Mutta oli siellä paljon muutakin. Ja juuri sen muun takia Meltion, perheellisen miehen, oli pakko lähteä sinne.
”Missään muualla ei voi kokea samanlaista yhteisöllisyyttä. Sen karmeuden keskellä ketään ei koskaan jätetä pulaan.”
Meltio puhuu Libyan-kokemuksistaan kuin juttukeikasta mansikkamaalle. Hän onkin vähän warjunkie, sotanarkkari, jolle kriisialueet ovat kuin huumetta ja konflikteista raportoiminen keskeinen syy olla valokuvaaja.
Muoti- ja urheilukuvaus toisivat ehkä enemmän leipää, mutta kriisialuejournalismi on aktivistitaustaiselle Meltiolle kutsumus.
”Libyan kansannoususssa oli jopa mukavaa tehdä töitä. Se oli ihan erilaista kuin esimerkiksi Afganistanissa, Irakissa tai Libanonissa, missä minulla oli koko ajan epävarma olo, koska en tiennyt, kuka on kenenkin puolella.”

Meltio halusi kertoa Libyan kansanoususta tavallisen, taistelijaksi muuttuneen libyalaisen näkökulmasta. Siitä, millaista arki oli sodan kauhujen keskellä.
Nyt hän on julkaissut keikastaan kirjanpaksuisen omakustannelehden, jota kutsuu ilman ironiaa ”kahvipöytälehdeksi”.
”Mielestäni suomalaismediassa annetaan liian siloteltu ja kiltti kuva sodasta. Minä haluan kertoa tarinan juuri sellaisena kuin sen siellä näin. Minun mielestäni aamiaispöydässä voidaan hyvin näyttää silvottuja ruumiita, jotta ihmiset tietäisivät, mitä sota oikeasti on.”
Tapahtumien ytimeen Meltio pääsi helposti, sillä hän on puhelias ja sosiaalinen valokuvaaja. Ilman turvamiehiä tai luotiliivejä hän sulautui joukkoon ja saavutti paikallisten luottamuksen päästen myös ”linjoille”, kuten hän eturintamaa kutsuu.
Julkaisijan löytäminen oli vaikeampaa. Hän tarjosi kuviaan monille, mutta vain Hufvudstadsbladet julkaisi kuvista tehdyn reportaasin. Tästä sisuuntuneena Meltio päätti tehdä oman lehden, omalla kustannuksella.
”Keikkoja kriisialueille ei voi tehdä pelkän rahan takia. Halusin myös julkaista kuvat kokonaisuutena ja niin laajasti kuin tarinan kertominen edellyttää – ilman kompromisseja.”
Karmivasta sisällöstään huolimatta Meltion mustavalkoiset kuvat ovat esteettisiä ja sommiteltujakin – ominaisuus, josta sotakuvia usein myös moititaan.
”Onhan se tietysti aika korppimaista touhua hyppiä ruumiskasoissa etsimässä oikeaa kuvakulmaa, mutta pyrin tekemään kuvistani mahdollisimman hyviä, että saisin ne esille ja viestin välitettyä. Eihän juttujakaan tehdä kirjoittamalla pelkkiä ranskalaisia viivoja, vaan niistä rakennetaan tarinoita, että asia menisi perille.”

Manu Marttinen