Järjestö toimii
![]() |
Suomen Journalistiliitto on keskusjärjestöjen ulkopuolelle jättäytynyt ammattiliitto.
Liiton jäsenyys perustuu jäsenen tekemään työhön, ei esimerkiksi koulutukseen. Jäseneksi hyväksytään vain alan työtehtävissä toimivia – ei riitä että vain haluaa olla journalistiliiton jäsen.
Journalistiliiton jäseniä ovat henkilöitten lisäksi myös jäsenyhdistykset. Jäsenyhdistyksiä on kaikkiaan 18. Niistä kolme on valtakunnallisia, loput alueellisia. Valtakunnallisia ovat yhdistyksistä suurin eli Radio- ja televisiotoimittajien liitto RTTL, Aikakauslehdentoimittajien liitto SAL sekä lehdistön freelancereita edustava Suomen freelance-journalistit SFJ.
Alueellisista suurin on Helsingin Sanomalehtimiesyhdistys HSY ja pienin Ålands Journalister ÅJ. Alueellisten yhdistysten jäsenkunta koostuu lähinnä sanoma- ja paikallislehdissä työskentelevistä.
Jäsenyhdistysten roolista on keskusteltu liitossa viime vuosina paljon. Niiden tärkeä rooli on koota jäsenistönsä mielipide välitettäväksi liiton hallintoon. Yhdistykset valitsevat edustajansa liiton ylimpään päättävään elimeen valtuustoon suhteessa jäsenmääräänsä.
Aluellisesti yhdistysten roolina on järjestää ammatillisia ja edunvalvontaan liittyviä tilaisuuksia, jotka tarjoavat mahdollisuuden yhteisöllisyyden kehittämiseen. Yhdistysten koko ja resurssit vaihtelevat laidasta laitaan, joten on selvää, että myös niiden toimintamuodot ovat hyvin erilaisia.
Järjestön tärkein työ tapahtuu työpaikoilla eli toimitusosastoissa. Aktiiviset liiton jäsenet seuraavat työehtosopimuksen toteutumista ja muita työoloja omalla työpaikallaan. Samassa yrityksessä työskentelevät jäsenet valitsevat keskuudestaan pääluottamusmiehen edustamaan toimitusta neuvotteluissa työnantajan kanssa.
Pääluottamusmiesten, toimitusosastojen, valtuuston ja sen valitseman 13-jäsenisen hallituksen apuna työskentelee liiton toimisto, joka sijaitsee Helsingin Hietalahdessa.


