Kun työttömyys kohtaa

Suomen Journalistiliitto on vakuuttanut palkansaajajäsenensä Journalistien ja esittävien taiteilijoiden työttömyyskassassa, johon kuuluu noin 14 000 journalistia ja esiintyvää taiteilijaa.

JET-kassa on Suomen ainoa pelkästään luovan ja esityksellisten alojen työntekijöiden työttömyysturvaan erikoistunut työttömyyskassa.

Kassa palvelee puhelimitse ma-to klo 9-11 numerossa 09-6120 2855

 

Ilmoita työttömyydestä, lomautuksesta, vuorotteluvapaasta tai muista jäsentietojesi muutoksista tällä lomakkeella

Yksilöjäseneksi työttömyyskassaan?

Normaalitapauksessa työsuhteinen Journalistiliiton jäsen liittyy JET-työttömyyskassaan samalla kun liittyy liittoon. Tällöin liiton jäsenmaksu sisältää myös työttömyyskassamaksun.

Esimerkiksi opiskelijajäsenyyteen ei kassan jäsenyys kuitenkaan automaattisesti sisälly.

Opiskelijajäsen voi liittyä työttömyyskassaan ns. yksilöjäseneksi ollessaan työsuhteessa esimerkiksi kesätoimittajana. Opiskeluaikana kertyneet jäsenyyskuukaudet lasketaan mukaan 10 kuukauden työssäoloehdon kertymään. 

JET-työttömyyskassaan voi liittyä lähttämällä kassaan alla olevasta linkistä tulostettavan lomakkeen. Kassa laskuttaa jäsenmaksun suoraan jäseneltä kahdesti vuodessa.

Liittymislomake

Journalistiliiton uutisia ja Jet-kassan tiedotteita

Freelancerien ansiokuilu on yhä isompi

3.2.2012 Freelancerien ansiot jäävät yhä enemmän jälkeen työsuhteisten kollegoiden tuloista, kertoo työmarkkinatutkimus.

Työttömälle oikeus vanhuuseläkkeeseen jo 62-vuotiaana lisäpäivien perusteella

28.11.2011 Vuoden 2012 helmikuun alusta pitkäaikaistyötön voi saada vanhuuseläkkeen 62-vuotiaana ilman var­hennusvähennystä

Työttömyyskassalla nyt käytössä salattu sähköposti

26.10.2011 Työttömyyskassa on ottanut käyttöön salatun sähköpostin, jonka saa käyttöön työttömyyskassan nettisivuilta. Salattua sähköpostia voi käyttää vain työttömyyskassalle lähetettävään postiin.

JET-työttömyyskassa muutti Pitäjänmäkeen

19.4.2011 JET-työttömyyskassan toimisto muutti Pitäjänmäkeen 20.5.2011. Uusi osoite on Kutomotie 16, 00380 Helsinki.

Lainsäädäntö vastaamaan työelämän todellisuutta

8.2.2011 Palkansaajien ja yrittäjien välimaastoon on syntynyt kasvava ryhmä itsensä työllistäjiä, joita on Suomessa arviolta jo 160 000.

Jet-kassa tiedottaa

27.5.2010 Päivärahaa haetaan työttömyyskassalta kalenterikuukausittain jälkikäteen, jos työsuhde päättyy kesken kuuta, niin hakemus täytetään kuun loppuun ja seuraava hakemus koko kuulta.

JET-kassa tiedottaa

4.5.2010 Jos jäät työttömäksi tai vuorotteluvapaalle keväällä tai kesällä niin varmista, että sinulla on etuutta varten vaadittava palkkatodistus, jossa on lomaraha ja – korvaus eriteltynä.

Ammattijärjestöt haluavat turvaa itsensä työllistäjille

8.4.2010 Journalistiliiton koolle kutsuma Itsensä työllistäville turvaa -työseminaari pidettiin tänään Hotelli Arthurissa Helsingissä. Paikalla olleiden 14 järjestön edustajista koottiin työryhmä, jonka tehtävänä on muotoilla yhteistä linjaa itsensä työllistävien asian saamiseksi maan seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan.

RSS

Jet-kassan yhteystiedot

Palvelunumero:
ma-to klo 9-11
09-6120 2855

Puhelinvaihde:
09-6120 280

Fax: 09 - 671 330

Sähköpostiosoite: toimisto(at)jet-kassa.fi

http://www.jet-kassa.fi

Osoite:
JET-työttömyyskassa
Kutomotie 16, Pitäjänmäki, 00380 HELSINKI

Henkilökohtaiset asioinnit ensisijaisesti iltapäivällä

Jos jäät työttömäksi:

  • ilmoittaudu työnhakijaksi työ- ja elinkeinotoimistoon
  • pyydä työnantajalta palkkatodistus viimeisten 34 viikon palkoista
  • täytä ensimmäinen päivärahahakemus kalenterikuun loppuun
  • jatkossa päivärahahakemus aina koko kalenterikuukaudelta
  • mikäli sinulla on työpäiviä hakemuksen ajalla, toimita palkkakuitti
  • apurahoista ja tekijänoikeus-korvauksista tulee toimittaa selvitys
  • hakemus tulee toimittaa kassalle kolmen kuukauden kuluessa

Omavastuuaika on seitsemän päivää ja se asetetaan aina, kun 500 päivää alkaa alusta.

Yli kaksi viikkoa kestäneen kokoaikatyön perusteella maksettu lomakorvaus jaksotetaan ja jaksotusajalta ei makseta päivärahaa.

Hakemusten keskimääräinen käsittelyaika on noin kolme viikkoa.

Muista uusia työnhaku työ- ja elinkeinotoimistossa. Ajalta jolloin työnhaku ei ole voimassa ei voida maksaa päivärahaa.