Uutiset / 27.05.2016

Journalistiliitto perustaa media-alan osuuskunnan – ”Ainutlaatuinen hanke”

Voittoa tavoittelematon osuuskunta auttaa liiton jäseniä free- ja pätkätyön tekemisessä. Osuuskunta toimii jäsenensä työnantajana ja hoitaa työnantajavelvollisuuksia, kuten palkanmaksun, sotu- ja eläkemaksujen maksamisen, verojen maksamisen sekä kirjanpidon ja tilinpäätöksen.

”Työosuuskunnassa toimiminen säästää paperityöltä ja byrokratialta. Näin aikaa jää enemmän omaan ydinosaamiseen”, sanoo Journalistiliiton työehtoasiamies Jussi Salokangas.

Journalisti on osuuskunnassa palkansaajan asemassa, mikä helpottaa hänen asemaansa työmarkkinoilla, Salokangas korostaa.

”Osuuskunta voi muun muassa auttaa riittävän palkkiotason määrittelyssä.”

Osuuskunnan toiminta alkaa aikaisintaan syksyllä 2016.

"Historiallista"

Suomen freelance-journalistien (SFJ) puheenjohtaja Hanna-Kaisa Hämäläinen kuvailee SJL:n valtuuston päätöstä historialliseksi ja ainutlaatuiseksi.

”Yksikään suomalainen ammattiliitto ei ole tätä ennen perustanut jäsenilleen osuuskuntaa. Muut tulevat seuraamaan Journalistiliittoa tässä. Kuvaavaa on, että osuuskuntahanke on herättänyt suurta kiinnostusta Tanskaa, Hollantia ja Ruotsia myöten. Olemme tässä asiassa suunnannäyttäjiä.”

Hämäläisen mukaan tässä ajassa tarvitaan uusia, rohkeita avauksia.

”On selvää, ettei osuuskunta ratkaise kaikkia työelämän silppuuntumisen ongelmia. Journalistiliiton jäsenille se kuitenkin antaa työkalun itsensä työllistämiseen. Juuri tällaista palvelua kaivataan.”

Asiasta päätti Journalistiliiton valtuusto kevätkokouksessaan 27.5.2016.


Katso myös

Kaikki uutiset

Freen palkkionmaksu päättyy 13. heinäkuuta

Tähän päivään päättyy laskennallisesti media-alan freelancerin palkkionmaksu. Freen euro on 55 senttiä.
Freelancereiden euro lähestyy jo puolikasta. Suunta on täysin väärä. Freelancerin euro täyttyy viikkoa aikaisemmin kuin vuosi sitten.

Palkka-avoimuusdirektiivin tavoitteena lisätä tasa-arvoa myös media-alalla

Direktiivi pannaan täytäntöön Suomessa muuttamalla tasa-arvolakia, mutta täytäntöönpanoa ei ole ehditetty tekemään säädetyssä määräajassa. Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle 9.7. Eduskunta on koolla seuraavan kerran syyskuun alussa.

Liitto on tukenasi kesälläkin

Kysy meiltä laki- ja työsuhdeneuvontaa tai hoida jäsenasioitasi.