Uutiset / 04.09.2015

Lomautuksia kahdessa mediatalossa

Etelä-Suomen Median yt-neuvottelujen yhteydessä sovittiin, että työnantaja voi lomauttaa koko henkilöstön enintään neljäksi viikoksi 1.9.2015 ja 30.6.2016 välisenä aikana. Keskisuomalainen-konserniin kuuluva Etelä-Suomen Media julkaisee kymmeniä kaupunki- ja paikallislehtiä.

Mediatalo ESAn sisällöntuotannon henkilökunta puolestaan lomautetaan loppuvuoden aikana niin, että kukin työntekijä on viisi päivää lomautettuna. Emoyhtiön muissa toiminnoissa lomautukset ovat 1–2 viikkoa. Lahtelainen ESA julkaisee muun muassa Etelä-Suomen Sanomia ja Itä-Hämettä.


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto kutsuu suomalaisia mediayrityksiä keskustelemaan itsensätyöllistäjien työehdoista ja palkkioista

Keskusteluiden jälkeen liitto haluaa myös avata neuvotteluja freelancereiden vähimmäistyöehdoista.

Vastaa liiton palkkatutkimukseen – vaikuta etujesi valvontaan

Vastaaminen on tärkeää, sillä tutkimuksella saadaan tuoretta tietoa kevättalvella 2025 käytäviä työehtoneuvotteluja varten.

Manu Haapalainen Journalistin vakituiseksi toimittajaksi

Manu Haapalainen vakinaistettu Journalistin toimittajaksi. Asiasta päätti Journalistiliiton hallitus.