Uutiset / 25.05.2015

Media vainon kohteena Burundissa

New York (IPS – Lisa Vives) Vallankaappausyrityksestä täpärästi selvinnyt Burundin presidentti Pierre Nkuruziza on käynyt niiden viestimien kimppuun, jotka raportoivat ahkerasti hänen vastustajiensa toiminnasta.

Nkuruziza oli Itä-Afrikan maiden kokouksessa Tansaniassa 13. toukokuuta, kun vaikutusvaltainen kenraali Godefroid Niyombare ilmoitti radiossa syrjäyttäneensä hänet. Burundissa oli kuohunut useita viikkoja, kun kansalaiset protestoivat Nkurunzizan aikeita pyrkiä perustuslain vastaisesti kolmannelle kaudelle.

Nkuruziza palasi heti kotimaahansa, erotti puolustus- ja ulkoministerin ja kävi median kimppuun.

Pääkaupungissa Bujumburassa hyökättiin ainakin neljälle radioasemalle ja yhtä sanomalehteä uhkailtiin niin, että se joutui lopettamaan ilmestymisensä, kertoo Committee to Protect Journalists.

”Kehotamme Burundin viranomaisia ja kansalaisia kunnioittamaan journalistien ja median roolia näinä epävarmoina aikoina, jolloin luotettava tiedonsaanti on olennaisen tärkeää”, CPJ:n Afrikan ohjelmakoordinaattori Sue Valentine sanoo.

”Hyökkääminen viestimien kimppuun ei ole koskaan ratkaisu, eikä varsinkaan silloin, kun kansalaisten täytyy saada tietää, mitä heidän ympärillään tapahtuu ja vallanpitäjien pitäisi kuunnella kansalaisia”, hän jatkaa.

Tunnistamattomien henkilöiden kranaattitulituksen kohteeksi joutuivat yksityiset radioasemat Bonesha FM, Reneissance Radio and Television, Radio Isanganiro ja African Public Radio. Toisen tiedon mukaan African Public Radion toimitus poltettiin maan tasalle. Kaikki asemat hiljenivät hyökkäyksen jälkeen.

Radio on burundilaisten tärkein uutisväline. Vuoden 2013 tilaston mukaan internetyhteys oli vain 1,3 prosentilla asukkaista.

Burundi parlamenttivaaleja on lykätty viikolla 2. päivään kesäkuuta ja presidentinvaalit on määrä pitää 26. kesäkuuta.

Viikonloppuna levottomuuksien pelättiin kiihtyvän uudelleen, kun pienen oppositiopuolueen johtaja murhattiin ja oppositio vetäytyi neuvotteluista hallituksen kanssa. Yli 100 00 ihmistä on jo paennut maasta.

 


Katso myös

Kaikki uutiset

Liitto vahvistaa luottamushenkilöiden osaamista itsensätyöllistäjien asioissa

Taustalla on tavoite siitä, että luottamushenkilöt voivat aiempaa paremmin tukea myös itsensätyöllistäjiä.

Kopiosto varmistaa, että teosten ja tv-ohjelmien kopioinnista maksetaan korvaus

Kattavilla käyttöluvillaan Kopiosto varmistaa luovalle alalle kuuluvat korvaukset teosten käytöstä.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia MTV:ssä, av-käännösyrityksissä sekä elokuva- ja tv-tuotannoissa

Palkankorotuksia on tulossa noin tuhannelle työntekijälle.