Kannanotot / 21.04.2015

SJL: MTV:n yt-uutiset vakava viesti päättäjille

MTV:n tämän päivän yt-uutiset ovat jälleen yksi vakava viesti päättäjille: median taloustilanne on huono. MTV on viime vuosina käynyt lähes vuosittain yt-neuvotteluja, joiden johdosta työntekijöitä on vähennetty, irtisanottu ja lomautettu. Huomenta Suomi on uudistettu siirtämällä se tehtäväksi alihankinnassa, ja samassa yhteydessä 45 minuuttia lopetettiin. Tästä taustasta johtuen tieto tänään ilmoitetuista yt:istä ei tullut yllätyksenä.

Näin ei voi jatkua. Kotimaisen median toimintaedellytyksiä on parannettava. Yksi ratkaisu on digitaalisten sisältöjen arvonlisäveron alentaminen. Toiseksi pitää pidättyä sellaisesta lainsäädännöstä, jolla rajoitetaan kotimaisen median toimintaa, koska ulkomailla toimivia mediayhtiöitä esimerkiksi mainonnan rajoitteet eivät koske.

Tänään kerrottu yritysjärjestely johtaa siihen, että journalistinen työ pääosin ulkoistetaan MTV:ltä. Yhtiö hallinnoi jatkossakin kanavaoikeuksia, mutta uutiset tehdään alihankintana. Uutistoiminta, kuten Seitsemän Uutiset ja Kymmenen Uutiset sekä Radio Novan uutiset, on ollut MTV:n oma vahva brändi.

Alihankintaan siirtyminen johtaa usein työehtojen muuttamiseen. Työlainsäädäntö antaa tähän mahdollisuuden. Työehtojen yksipuolinen muuttaminen ei kuitenkaan ole kestävä pohja tasa-arvoiselle neuvottelulle ja luottamuksen rakentamiselle työpaikoilla. Tasa-arvoinen sopiminen on jatkossakin keino välttää työmarkkinahäiriöt.

”Journalistisella alalla on totuttu sopimaan ja toimimaan työrauhassa. Se on ollut mielekäs tapa. Sopimiskulttuurin ja pitkäaikaisen työrauhan saaminen koko Suomeen lienee myös Juha Sipilän yhteiskuntasopimuksen tavoitteena”, Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho sanoo.

Yhteiskuntasopimus antaa mahdollisuuden palauttaa työmarkkinoille luottamuksellinen tila, jossa kaikilla osapuolilla on todellinen vaikutusvalta työehtoihin. Yhteiskuntasopimukseen tulisi myös sisällyttää suuntaviivoja työlainsäädännön kehittämiseksi.

Hanne Aho
Puheenjohtaja

Petri Savolainen
Edunvalvontajohtaja

Suomen Journalistiliitto


LISÄYS:


Katso myös

Kaikki uutiset

Journalistiliitto: KHO:n päätös on uhka sananvapaudelle

Korkeimman hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan työnantajan maksamat toimittajan asianajokulut ovat verotettavaa tuloa, on vaarallinen ennakkotapaus suomalaiselle journalismille.

Journalistiliitto: Gazan sota on tragedia myös journalisteille

Israelin ja terroristijärjestö Hamasin välinen sota Gazassa on tähän mennessä vaatinut ainakin 39 journalistin tai mediatyöntekijän hengen, kertoo Committee to Protect Journalist -järjestö. CPJ:n mukaan sodan ensimmäinen kuukausi oli journalisteille verisin ainakin 30 vuoteen. Esimerkiksi koko vuonna 2022 journalisteja kuoli CPJ:n mukaan 67, näistä 15 Ukrainassa. Gazan sota tekee tilastoista synkimmät vuosikausiin. ”Journalistin menehtyminen työssään […]

Av-alan toimintaedellytykset on turvattava – eduskunnan on syytä palauttaa av-kannustin budjettiin

Suomi voi olla ylpeä vahvasta ja kehittyvästä av-alastaan, jonka kokonaisarvo on noin 1,6 miljardia euroa. Kansainvälisesti arvostettu Sisu-elokuva ja animaatiosarja Muumilaakso ovat hyviä esimerkkejä huipputason tuotannoista, jotka kiinnostavat ulkomailla ja jotka ovat olleet Suomelle samalla investointeja. Vahvasti kansainvälinen ja kasvava av-ala paitsi työllistää alan tekijöitä myös luo suoria positiivisia vaikutuksia alihankintapalveluita tarjoavaan kenttään, majoitus- ja […]