Uutiset / 19.09.2018

Yhdistykset: Valko-Venäjän lopetettava free-journalistien sortaminen

Valko-Venäjän on lopetettava free-journalistien vainoaminen, vaaditaan Pohjoismaiden freeyhdistysten yhteisessä julkilausumassa. Yhdistykset allekirjoittivat kannanoton viime viikonloppuna järjestetyssä pohjoismaisessa freeseminaarissa Malmössä. Kaikkiaan 69 ulkomaisille medioille työskentelevää freelanceria tuomittiin Valko-Venäjällä sakkoihin vuoden 2017 aikana. Tänä vuonna tapauksia on jo nyt syyskuussa 76. Valko-Venäjän toiminta loukkaa sekä lehdistönvapautta että yleisön oikeutta tiedon saamiseen, kannanotossa todetaan. Valko-Venäjän medialaki ei tunne freelance-journalisteja, ainoastaan työsuhteisia. Freeyhdistykset vaativat Valko-Venäjän viranomaisia lopettamaan free-journalistien häiritsemisen ja journalistien asettamisen syytteeseen heidän ammattinsa ja työnsä vuoksi. Lisäksi Valko-Venäjän tulee korjata medialainsäädäntöään niin, että laki jatkossa takaa kaikille journalisteille yhtäläiset, kansainvälisten standardien ja velvoitteiden mukaiset oikeudet. Freeyhdistysten kannanotto

Katso myös

Kaikki uutiset

Uusi etu: CityShopparissa yli 1000 etua Journalistiliiton jäsenelle

Journalistiliiton jäsenenä saat CityShopparin käyttöösi maksutta. Löydät siitä etuja muun muassa ravintoloihin, kahviloihin, hotelleihin, kylpylöihin, kauppoihin, liikuntapaikkoihin ja kulttuurielämyksiin.

Pressikortti uudistuu

Sovellus uudistuu kesän aikana. Jatkossa löydät sovelluksesta helpommin esimerkiksi jäsenetusi. Pressikortin päivittäminen ei vaadi sinulta toimia.

Liiton neuvottelemia palkankorotuksia kesällä

MTV:ssä palkat nousevat heinäkuun alussa, elokuva- ja tv-tuotannoissa elokuun alussa. Lue tarkemmin korotuksista.