Työsuhteen päättyminen

Työnantaja voi irtisanoa työsopimuksen vain lain mukaisin irtisanomisperustein. Irtisanomisperusteen on aina oltava asiallinen ja painava.

TALOUDELLISET JA TUOTANNOLLISET SYYT

Työnantaja voi irtisanoa työsuhteen päättymään, jos tarjolla oleva työ on taloudellisista, tuotannollisista tai työnantajan toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvista syistä vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi. Ennen kollektiiviperusteista irtisanomista työnantajan (jonka palveluksessa on yli 20 henkilöä) on käytävä yhteistoimintaneuvottelut. 

Materiaalipankista löydät aiheeseen liittyvän muutosneuvotteluoppaan ja työsuhdeturvaoppaan.

Olemme koonneet tänne neuvoja lomautetulle tai työttömäksi jääneelle.

Irtisanomisperustetta ei ole, jos työnantaja on ennen irtisanomista tai sen jälkeen palkannut uuden työntekijän samankaltaisiin työtehtäviin, vaikka työnantajan toimintaedellytykset eivät ole vastaavana aikana muuttuneet. Irtisanomisperustetta ei ole myöskään, jos uudelleenjärjestelyistä ei ole aiheutunut työn tosiasiallista vähentymistä.

Ennen irtisanomista työnantajan tulee selvittää, voisiko irtisanomisuhan alla olevalle työntekijälle tarjota muuta työtä tai koulutusta uusiin tehtäviin.

TYÖNTEKIJÄSTÄ JOHTUVAT SYYT

Työnantaja voi irtisanoa työsuhteen päättymään työntekijästä johtuvasta syystä, jos työntekijä vakavasti rikkoo laista johtuvia, työsuhteeseen olennaisesti vaikuttavia velvoitteita tai työntekijä. Irtisanomiseen voi johtaa esimerkiksi perusteeton työstä poissaolo tai perusteeton työtehtävistä kieltäytyminen.

Henkilöperusteista irtisanomista edeltää yleensä varoituksen antaminen.

Katso työsuhdeturvaopas.

IRTISANOMISAJAT

Työsopimuslain mukaan työnantajan yleiset irtisanomisajat ovat seuraavat:

  • Kun työsuhde on jatkunut enintään 1v = 14 päivää
  • yli 1 v, mutta enintään 4 v = 1 kk
  • yli 4 v, mutta enintään 8 v = 2 kk
  • yli 8 v, mutta enintään 12 v = 4 kk
  • yli 12 v = 6 kk

Työntekijän noudatettavat irtisanomisajat ovat seuraavat:

  • Kun työsuhde on jatkunut enintään 5 v = 14 päivää
  • yli 5 v = 1 kk

Lisäksi liikkeen luovutuksen, yrityssaneerauksen sekä työnantajan konkurssin ja kuoleman tilanteissa on laissa säädetty erityisistä irtisanomisajoista.

EROPAKETTI IRTISANOMISEN VAIHTOEHTONA

Joskus työnantaja tarjoaa irtisanomisen vaihtoehtona ns. eropakettia tai erosopimusta. Eropaketti tai -sopimus tarkoittaa sitä, että työsuhteen päättyessä työnantaja maksaa irtisanomisajan palkan lisäksi lakiin perustumatonta tukea tai korvausta. Samalla sovitaan usein työsuhteen päättymiseen liittyvistä yksityiskohdista sekä siitä, että työnantajalla ei ole kaikkia edellä mainittuihin irtisanomistilanteisiin liittyviä velvoitteita. 

Materiaalipankista löydät eropakettiohjeen, johon on koottu yleisimpiä kysymyksiä ja vastauksia eropaketeista ja niiden vaikutuksista. Taulukkoa päivitetään tarpeen mukaan.  

PURKAMINEN

Työsuhde voidaan myös purkaa työntekijästä johtuvasta syystä. Purkaminen tulee kyseeseen tilanteissa, joissa työntekijän menettelyä tai laiminlyöntiä on pidettävä niin vakavana, ettei työsuhteen voida edellyttää jatkuvan edes irtisanomisajan mittaista aikaa. Purkaminen päättää työsuhteen välittömästi. Myös määräaikainen työsuhde voidaan purkaa.

TYÖTTÖMYYSTURVA

Journalistiliiton jäsenenä olet myös Työttömyyskassa A-kassan jäsen. Tietoa työttömyysturvasta: www.a-kassa.fi